23.05.2025

Sjöfartens Dag kokosi alan yhteen Maarianhaminassa – merenkulkijoita palkittiin ansiomerkein

Sjöfartens Dag – Maritime Day seminaari ja messutapahtuma houkutteli yli 700 merialan ammattilaista Maarianhaminaan 22.5. Tapahtumassa oli edustettuina runsaasti varustamoita, meriteollisuuden ja vakuutusalan yrityksiä, sekä merialan järjestöjä.

Kultaiset ansiomerkit jaettiin merenkulkijoille juhlallisessa seremoniassa. Kuvassa vasemmalta Antti Partanen/RABN, Jan Allan Wikström/RABN, Johan Diederich/Finnlines, Mika Lievonen/Finnlines, Thomas Doepel/Finnlines, Björn Blomqvist/Rederi Ab Eckerö & Suomen Varustamot puheenjohtaja ja Tiina Tuurnala/Suomen Varustamot. Kuva: Suomen Varustamot

Tänä vuonna tapahtuman teemoina olivat roro- ja ropax markkinoiden tilanne ja tulevaisuus, sekä vihreä siirtymä ja uudet teknologiat merenkulussa. Myös Itämeren turvallisuustilanne, ja sen seuraukset merenkulkuun olivat agendalla.

Vuosi vuodelta kasvanut tapahtuma keräsi yli 700 osallistujaa ja oli täyteen varattu.
Suomen Varustamot jakoi seminaarissa kultaiset ansiomerkit ansioituneille merenkulkijoille. Ansiomerkit myönnetään merenkulkijoille arvostuksena pitkästä ja ansiokkaasta työstä ulkomaanliikenteen kauppalaivastossa.

Suomen Varustamoiden tiimi osallistui vuosittaiseen tapahtumaan tällä kertaa koko toimiston vahvuudella. Kuvassa vasemmalta Juha Lehtonen, Jenna Behm, Eva-Lotta Forsberg, Maija Mattila, Tiina Tuurnala, Mats Björkendahl, Maj Malmelin ja Carolus Ramsay. Kuva Suomen Varustamot

Tilaisuudessa palkittiin Finnlines varustamon Mika Leivonen ja Johan Diederich, sekä Rederi Ab Nathalie varustamon Jan Allan Wickström. Lisäksi ansiomerkit myönnettiin Tallink Silja varustamon Arto Mustajärvelle ja Reijo Luostariselle, jotka eivät päässeet osallistumaan.

Edellisenä päivänä järjestettiin niin ikään perinteeksi muodostunut hyväntekeväisyysjuoksu Mercy Ships Race. Tapahtumalla kerätään varoja kehittyvissä maissa seilaaville sairaalalaivoille. Tällä kertaa sää ei suosinut juoksijoita ja tapahtuma toteutettiin sateessa. Epäsuotuisa keli ei latistanut tunnelmaa, vaan kevätsateesta huolimatta juoksu keräsi yli innokasta 400 osallistujaa.

Vuosi vuodelta kasvanut tapahtuma keräsi yli 700 osallistujaa ja oli täyteen varattu.
Jaa artikkeli