Viking Line mukaan Matkahuollon uuteen Matkat-palveluun

Viking Line on ensimmäisenä varustamona liittynyt Matkat-palveluun, jonka avulla matkustaja voi ostaa kaikki laivamatkaansa liittyvät lähi- ja kaukoyhteydet yhdestä paikasta.

Kuva: Viking Line

Erityisesti suurten kaupunkien ulkopuolella matkustaminen edellyttää usein eri liikennevälineiden yhdistämistä.

Matkahuollon uuteen Matkat-sovelluksessa samaan varaukseen voi yhdistää paikallisliikenteen, kaukoliikenteen bussit ja junat sekä nyt myös Viking Linen kaikkien reittien laivamatkat.

Lisää joustavuutta liityntäliikenteeseen

Viking Line on tarjonnut liityntäkuljetuksia risteilyille jo vuosikymmenten ajan yhdessä matkanjärjestäjien kanssa. Matkat-sovellus tuo tähän lisää joustavuutta: matkustaja ei ole valmiiden vaihtoehtojen varassa, vaan voi itse valita lähtöpaikan, aikataulun ja reitin.

”Matkahuolto Matkat -sovelluksella matkustaja pääsee helposti rakentamaan kerralla koko matkansa haluamallaan tavalla ja omassa aikataulussaan. Uusi palvelu tekee julkisista kulkuneuvoista matkustajalle aidosti varteenotettavan vaihtoehdon”, Viking Linen kaupallinen johtaja Minna Tuorila sanoo.

Viime hetken varaukset yleistyvät

Viime hetken matkustamisesta on tullut uusi normaali.

“Siksi olemme luoneet Suomen kattavimman joukkoliikennesovelluksen, joka palvelee nyt maalla, merellä ja raiteilla matkustavia. Siinä vaihtoehtoja voi vertailla ja liput ostaa kertapyyhkäisyllä koko matkalle”, Matkahuollon Matkapalveluiden johtaja Petri Lindqvist sanoo.

Matkahuolto Matkat -sovellus on ladattavissa sovelluskaupoista. Uusi sovellus korvaa aiemman Reitit ja Liput -sovelluksen.

Vaula Aunola

Jaa artikkeli
Vesitiepäivä 2026