18.05.2026

Kansainvälistä merenkulun naistenpäivää vietettiin 18.5. Säätytalolla

Suomen Varustamoiden emännöimä tilaisuus kokosi yhteen merialan asiantuntijoita, päättäjiä ja nuoria ammattilaisia keskustelemaan alan nykytilasta ja tulevaisuudesta sekä monimuotoisuuden merkityksestä merenkulussa.

Merenkulun naistenpäivän osallistujia. Kuva: Suomen Varustamot

Kansainvälistä merenkulun naistenpäivää juhlistettiin arvokkaissa puitteissa Säätytalolla Helsingissä.

IMO:n perustamaa kansainvälistä merenkulun naistenpäivää vietetään vuosittain 18. toukokuuta, ja päivän tavoitteena on nostaa esiin naisten panosta merenkulussa, edistää naisten rekrytointia ja pysyvyyttä alalla sekä vahvistaa työtä sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi.

Vaikka kehitystä on tapahtunut, sukupuolten välinen epätasapaino on edelleen merkittävä globaali haaste: naisten osuus merenkulun työvoimasta on edelleen suhteellisen pieni, erityisesti merillä työskentelevien keskuudessa. Päivä toimii muistutuksena siitä, että monimuotoisuuden edistäminen ei ole pelkästään tasa-arvokysymys, vaan myös keskeinen tekijä alan osaamisen ja tulevaisuuden kilpailukyvyn kannalta.

Tiina Tuurnala, Suomen Varustamot ja Marjo Lindgren, LVM.

Säätytalon tilaisuudessa kuultiin inspiroivia puheenvuoroja ja käytiin ajankohtaista keskustelua näistä teemoista. Suomen Varustamot ry:n toimitusjohtaja Tiina Tuurnala korosti puheessaan alan vetovoiman vahvistamista ja tarvetta rakentaa entistä inklusiivisempaa työympäristöä. Liikenne- ja viestintäministeriön valtiosihteeri Marjo Lindgren puolestaan nosti esiin merialan strategista merkitystä, osaavan ja uudistuvan työvoiman tärkeyttä, sekä esimerkkien voimaa alan houkuttelevuuden kannalta.

Merenkulun opiskelija Vera Turtianen, Maj Malmelin, Suomen Varustamot ja somelähettiläs Saga Meriluode keskustelivat merenkulun naistenpäivän merkityksestä ja alan vetovoimasta.

Tilaisuudessa esiteltiin myös Ship Happens -kampanja, jonka tavoitteena on lisätä tietoisuutta merialan monipuolisista uramahdollisuuksista ja innostaa erityisesti nuoria hakeutumaan alalle. Keskustelu merialasta nuorten ammattilaisten silmin toi esiin tuoreita näkökulmia alan arjesta, odotuksista ja kehitystarpeista ja korosti, kuinka tärkeää on kuulla tulevien sukupolvien ääntä alan kehittämisessä.

Kansainvälisen merenkulun naistenpäivän hengessä tilaisuus vahvisti yhteistä viestiä: monimuotoisuus, osaaminen ja yhteistyö ovat keskeisiä tekijöitä merialan tulevaisuuden rakentamisessa.

Maj Malmelin / Suomen Varustamot

Jaa artikkeli