Tallink Silja Line järjestää ensi kesänä 16 erikoisristeilyä Helsingistä Visbyyn. Määrä on kaksinkertainen kesään 2026 verrattuna. Lisäksi yhtiö tekee kolme erikoisristeilyä Riikaan.
Kaikki risteilyt toteutetaan Victoria I -aluksella, joka liikennöi normaalisti Helsinki–Tallinna-reitillä. Risteilyihin sisältyy kaksi yötä laivalla ja kokonainen päivä kohteessa.
”Olemme erittäin iloisia voidessamme tuplata suosittujen Visby-risteilyjen määrän ensi kesänä. Uskomme vahvasti, että yhä useampi suomalainen toivoo edelleen näitä kesän erikoiskohteita. Kesän erikoisristeilyhän sopii vaikkapa pukin konttiin koko perheelle annettavaksi”, Tallink Gruppin myyntijohtaja Marina Jõgi sanoo.
Visby on Gotlannin keskiaikainen hansakaupunki, joka kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin. Kesän kaksi viimeistä Visby-risteilyä ajoittuvat kaupungin keskiaikaviikoille 8.–15. elokuuta 2027.
Kohteessa voi osallistua opastetulle kierrokselle vanhassakaupungissa, tutustua Gotlannin luontoon ja paikallisiin makuihin tai vierailla Kneippbynin vesi- ja huvipuistossa. Riian-risteilyillä aikaa jää nähtävyyksille, kahviloille, ostoksille tai esimerkiksi Riian eläintarhaan.
Molemmissa kohteissa on tarjolla kuljetuksia ja retkiä. Matkalle voi ottaa mukaan oman polkupyörän tai vuokrata sellaisen laivalta.
Helsingistä Visbyyn liikennöidään Tallinnan kautta 12.6., 30.6., 2.7., 7.7., 9.7., 11.7., 16.7., 18.7., 23.7., 25.7., 28.7., 30.7., 1.8., 6.8., 8.8. ja 13.8.2027.
Riian-risteilyjen lähtöpäivät ovat 18.6., 4.7. ja 14.7.2027.
Raumalla vuonna 2004 rakennettuun Victoria I:een mahtuu 2 500 matkustajaa. Yhtiön mukaan kesäristeilyillä ohjelmassa on show molempina iltoina, tanssimusiikkia, karaokea sekä laivan kokousosastolle rakennettava Summer Center -lastenalue. Aluksella on myös leikkipaikka.

