Kaakkois-Aasian risteilymarkkina kasvaa nopeinta tahtia maailmassa. Matkustajamäärä lähes kaksinkertaistui alueella vuosien 1012-2014 välisenä aikana, alan etujärjestö Cruise Lines International Association sanoo.
Vuonna 2014 risteilyillä kävi 1,4 miljoonaa matkustajaa, kun pari vuotta aiemmin määrä jäi 775 000 henkilöön, risteilyvarustamoiden kansainvälinen yhdistys ynnäilee.
Singapore nousee kohisten risteilyjen yhdeksi hubiksi Kaakkois-Aasian rannoilla. Risteilyturistien määrä kasvoi 14 prosenttia vuonna 2015 verrattuna edelliseen vuoteen.
– Odotamme 5-8 prosentin vuosittaista kasvua seuraavien 4-5 vuoden aikana, Singaporen risteilyistä vastaava matkailuviranomainen Annie Chang sanoo Bloombergille.
RCCL toi järeän aseen markkinoille
Royal Caribbean Cruise Linesin kansainvälisistä risteilyistä vastaava varatoimitusjohtaja Gavin Smith näkee markkinan Singaporea laajemmassa kuviossa.
– Aasian-Tyynenmeren risteilyt kehittyvät nopeinta tahtia maailmassa ja markkina-alue on todella laaja. Se ulottuu Kiinasta Australiaan ja Uuden-Seelannin Aucklandiin asti. Singapore on toki alueen tärkeä napa, Gavin sanoo.
Vastauksena kysynnän lujaan kasvuun RCCL toi alueelle huhtikuussa Saksassa valmistuneen Ovation of the Seas -aluksen. Varustamo kehuu yli miljardi dollaria maksanutta alusta ´maailman älykkäimmäksi risteilyalukseksi.´
Sitä se onkin, ainakin matkustajien palveluilla mitattuna. Baareissa drinkkejä sekoittavat niin sanotut bioniset miksologit eli robottibaarimikot, jotka kuulemma pystyvät tekemään kaksi cocktailia minuutissa aluksen kaikille 4 900 matkustajalle.
Halutessaan matkustaja voi tehdä vaikka virtuaalisen benji-hypyn.
Kiinan Tianjinissä kotisatamaansa pitävä RCCL:n Quantum-luokan high tech -alus on varustettu muun muassa wifi-yhteyksillä, jotka ovat yhtä nopeat kuin maalla.
Älylaiva osaa myös harhauttaa matkustajia. Aluksen 2090 hytistä 1 571 on varustettu parvekkeella. Sisäpuolen hyteissä on puolestaan kolmatta metriä korkeat hd-videotaulut, joista matkustaja näkee tosiaikaisen merinäköalan.