Älykontteihin satsaava Maersk sulkee konttitehtaan Kiinassa

MCI sulkee kuivakontteja valmistavan tehtaansa Kiinassa ja keskittyy kylmäketjun konttiratkaisuihin. Nykyään joka kolmas päivittäistavaroiden kuljetuksissa käytetty jäähdytyskontti käyttää MCI:n Star Cool -teknologiaa. Hiljattain markkinoille tuodulla Sekstant -sarjallaan Maersk laajentuu myös älykkäisiin iot-ratkaisuihin.

Konttivalmistaja MCI:n eli Maersk Container Industryn päätös sulkea Dongguanin tehdas Kiinassa ei tullut yllätyksenä, sillä tuotantolinjat suljettiin jo viime joulukuun alussa. Kuivakonttien rahtimarkkinat ovat jo pitkään olleet paineiden alaisina, koska päivittäistuotteiden kuljetukset jäähdytyskonteissa ovat jatkuvasti lisääntyneet, The Maritime-Executive kirjoittaa.
 
– MCI:n strategiana on vahvistaa kylmäketjun kuljetuksia, joissa olemme Star Coolin ansiosta selkeä markkinajohtaja. Markkinakasvu vaatii uusia investointeja parhaisiin tuotteisiin ja palveluihin, MCI:n toimitusjohtaja Sean Fitzgerald sanoo yhtiön nettisaitilla.
 
Hänen mukaansa Maersk aikoo nyt panna kaikki munat samaan koriin eli hakea aggressiivista kasvua nousevilta reefer -markkinoilta ja älykkäistä konttiratkaisuista.
 
Jo vuoden 2018 kesäkuussa MCI sulki toisen konttitehtaansa Chilen San Antoniossa. Samalla yhtiön kaikkien jäähdytyskonttien valmistus keskittettiin Kiinan Qingdaoon, jossa tuotanto alkoi jo vuonna 1998.
 
Maerskille isot reefer-kaupat Saksaan
 
Viime lokakuussa MCI sai ennätystilauksen saksalaisvarustamo Hapag-Lloydilta, jonka tilaamista 8 000 konttiyksiköstä kaksi tuhatta on reefer-kontteja. Hapagin odotetaan tarvitsevan lisää jäähdytyskontteja, koska varustamon uudet ExtraFresh- ja ExtraFresh Plus -reeferpalvelut on otettu markkinoilla erittäin hyvin vastaan.
 
Kaiken kaikkiaan markkinoilla on nykyään noin viisi tuhatta MCI:n valmistamaa Star Cool -jäähdytyskonttia ja lisää on koko ajan tulossa. Uusi Sekstant -konttisarja taasen hyödyntää esineiden internetiä (iot, internet of things) älykkäiden reefer -konttien kuljetuksissa.
 
Vuonna 1990 perustettu Maersk Container Industry on maailman suurimman konttivarustamon, tanskalaisen A.P. Möller-Maerskin kokonaan omistama tytäryhtiö.
 
Nyt suljettu Dongguanin konttitehdas on työllistänyt 2 240 henkilöä ja sen vuosikapasiteetti on ollut jopa 100 000 kappaletta 40 jalan konttia. Viime marraskuussa Maersk varoitti, että USA:n ja Kiinan välinen kauppasota häiritsee vakavasti konttiliikenteen näkymiä, Reuters kirjoittaa.
 
 
 
Jaa artikkeli
Stena Banneri