Tuntemattomat asemiehet avasivat tulen kohti Jemenin edustalla kulkenutta lng-tankkeri Galicia Spiritia 25. lokakuuta. Aluksen omistajayhtiö vahvisti vasta viime torstaina, että kyseessä oli räjähteillä täytetyn aluksen itsemurhaiskun yritys.
Hyökkääjien jolla lensi ilmaan ennen aikojaan vain 20 metrin päässä aluksesta.
Merenkulun turvallisuusasiantuntijoiden mukaan tuorein isku lisää varustamoiden huolia liikkua kapeassa Bab a-Mandabin salmessa, joka on portti Intian valtamereltä Punaiselle merelle ja edelleen Suezin kanavan läpi Välimerelle.
Aiemmassa tiedotteessaan Galicia Spiritin omistava Teekay-varustamo sanoi aluksen joutuneen merirosvojen iskun kohteeksi.
Torstaina Teekay tarkensi lausuntoaan, koska se sanoi saaneensa uutta tietoa viranomaisilta. Teekayn mukaan pieni, räjähteillä lastattu jolla yritti törmätä lng-tankkeriin.
– Jolla oli vain 20 metrin päässä tankkerista, kun sen räjähteet syttyivät ja tuhosivat jollan, Teekay kirjoittaa lausunnossaan.
Tutkijoiden mukaan hyökkääjien henkilöllisyyttä ei tiedetä. Edelleen tutkijat sanovat, että lng-tankkerin kaksoisrungosta huolimatta räjähteiden määrä olisi varmasti riittänyt puhkaisemaan aluksen ulomman rungon ja aiheuttamaan sille vakavia vaurioita. Myös itse kaasulasti vaarassa räjähtää.
Jemenin vedet ovat vaaran paikkoja
Jemenin edustalla on viimeksi hyökätty kauppalaivaa vastaan heinäkuussa. Kesän lopussa paikalliset houthi-sissit hyökkäsivät raketein kahta yhdysvaltalaista sotalaivaa vastaan, mutta maista tehdyt iskut eivät onnistuneet.
Meriturvallisuuden tutkijoiden mukaan Galicia Spiritia vastaan tehty hyökkäys tehtiin Perim Islandin lähistöllä vain muutaman kilometrin päässä Bab al-Mandabin majakalta.
– Tällaiset hyökkäykset edellyttävät tekijöiltään melko paljon koulutusta ja resursseja. Siitä huolimatta iskut näyttävät yleistyvän. Kaikki alueella liikkuvat varustamot ovat huolissaan, brittiläisen turvafirma Dryad Maritimen edustaja Michael Edey sanoo Reutersille.
Eräs vilkkaimpia kauppamerenkulun väyliä
Kauppamerenkulun varustamoiden on ymmärrettävästi kallista reitittää aluksensa kulkemaan muuta kautta, eikä mikään varustamo ole toistaiseksi tehnyt tätä.
Bab al-Mandab on eräs maailman vilkkaimmista merireiteistä, sillä sen kautta kuljetetaan joka päivä lähes neljä miljoonaa barrelia raakaöljyä Euroopan, USA:n ja Aasian välisessä liikenteessä.
Edelleen aluetta käyttää runsaasti Aasian ja Euroopan liikenteessä olevia konttialuksia.
Jemenissä on käynnissä sisällissota, jossa toisella puolella ovat iranilaismieliset houthit sekä entinen presidentti Ali Abdullah Saleh ja toisella Saudi Arabian tukemat ja kansainvälisen yhteisön tunnustamat presidentti Abd Rabbu Mansour al-Hadin joukot.
Yhdysvallat iski lokakuun 15. päivänä risteilyohjuksin Jemenin hallitusta vastustavien houthi-sissien tutka-asemille. Iskut olivat kosto sissien kahdelle USA:n hävittäjäalukselle tekemistä rakettihyökkäyksistä.
http://www.reuters.com/article/us-yemen-shipping-attack-idUSKBN12Y2L3