Ranskalainen konttivarustamo CMA CGM ilmoitti tiistaina, että se on valinnut LNG:n uusien jättialustensa polttoaineeksi. Kesällä varustamo tilasi yhdeksän erittäin suurta, noin 21 000 teun konttilaivaa kahdelta telakalta Kiinasta.
LNG on noussut bunkkeriöljyä puhtaammaksi vaihtoehdoksi varustamoille, jotka joutuvat sopeutumaan rajulla aikataululla merenkulkujärjestö IMO:n uusiin päästövaatimuksiin. IMO:n rikkisäännöt tulevat voimaan vuoden 2020 alussa eli reilun kahden vuoden päästä.
– CMA CGM:stä tulee ensimmäinen varustamo, joka käyttää tämän tyyppistä polttoainetta näin suurten alusten koneissa. Samalla varustamo alittaa reippaasti IMO:n ympäristövaatimukset, varustamo kertoi tiedotteessaan.
IMO:n uusi rikkihiukkasten yläraja on 0,5 prosenttia, kun aiempi maksimitaso oli 3,5 prosenttia, Reuters kirjoittaa.
Ympäristöjalanjälki kutistuu 20 prosenttia
Marseillea kotisatamanaan pitävä varustamojätti sanoo, että raskaaseen polttoöljyyn verrattuna nesteytetyn maakaasun eli LNG:n rikkipäästöt alenevat 99 prosenttia ja hiilidioksidipäästöt neljänneksen verran.
– Kaikkiaan varustamomme ympäristöjalanjälki pienenee viidenneksen eli 20 prosenttia, CMA CGM tiedottaa.
Varustamo on jo aiemmin tähdentänyt sitä, että LNG:n yleistyminen laivojen polttoaineena edellyttää myös maakaasun jakeluketjun globaalia kehittämistä. CMA CGM on sopinut polttoaineen jakelusta ranskalaisten energiayhtiöiden Engien ja Totalin kanssa.
Maailman kolmanneksi suurin konttivarustamo neuvottelee myös satamien kanssa LNG:llä kulkevien rahtilaivojen infran tarpeista ja polttoainejakelun rakentamisesta.