Tänä vuonna viedään ´naulatehtaalle´eli romutettavaksi noin 150 konttialusta. Edes ennätystasolle noussut romutusinto ei poista konttivarustamoiden talousvaikeuksia, konsulttiyhtiö Drewry arvelee.
Vuonna 2015 maailmassa romutettiin yli puolet vähemmän konttilaivoja kuin nykyään.
– Romutukset tekevät korkeintaan vähäisen kolhun tilanteeseen. Ylikapasiteetti on pysynyt konttikuljetusten riesana koko vuosien 2010-15 välisen ajan, konsultit kirjoittavat raportissaan.
Tänä vuonna romuttamoiden nielut ahmivat 450 000 teu:n verran aluskapasiteettia. Romulaivan keskikooksi arvioidaan 3 000 teu:ta, joten tämä merkitsee noin 150 vanhan ja keskikoisen konttialuksen joutumista viimeiselle rannalle.
Maerskin hautausmaat sijaitsevat Intiassa
Maailman suurin konttivarustamo, tanskalainen Maersk Line ilmoitti helmikuussa aikovansa siirtää liikenteestä yhä enemmän tonnistoa. Maersk kertoi sopineensa asiasta neljän intialaisen, Alangin rannikolla sijaitsevan laivanromuttamon kanssa.
Alkuvuonna tuloksestaan varustanut saksalainen Hapag-Lloyd taistelee talouskurimuksessa liittoutumalla Kuwaitissa päämajaansa pitävän UASC -konttivarustamon kanssa. Hampurilaisyhtiö vahvistaa yrityskaupalla asemaansa konttivarustamoiden viitosena, koska Hapag-Lloyd saa haltuunsa arabien uudet ja isot konttialukset.
Varustamoiden vaikeuksia kuvastavat alusten ripeästi laskeneet poistoajat ja käyttöiät. Kun konttialukset ennen kirjattiin täysin palvelleiksi vasta 25 vuoden ikäisinä, poistavat varustamot nykyään liikenteestä jo 15 vuotta vanhoja laivoja.
Vanhojen alusten omistajilla on kaksi vaihtoehtoa: joko antaa aluksia vuokralle historiallisen huonoilla hinnoilla tai panna laivat koipalloihin odottamaan aikoja parempia.
Drewryn mukaan on tietysti kolmaskin vaihtoehto eli romuttaminen – ja sitä myös käytetään.
Maailman tavarat kulkevat yhä köleillä
Merikuljetukset pysyvät kaikesta huolimatta kansainvälisen kaupan verisuonistona. Noin 90 prosenttia maailman tavarakaupasta kuljetetaan köleillä.
Tavarakaupasta puolestaan 70 prosenttia rahdataan konteissa. Eritoten Aasiasta Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin kuljetetaan konteissa kaikkea mahdollista kuluttajaelektroniikan tuotteista urheiluvaatteisiin.
Laivanvarustajat muistelevatkin kaihoisina niitä aikoja, jolloin konttikuljetusten kasvu ylitti huonoinakin vuosina vaivatta koko maailmantalouden ja -kaupan kasvuluvut.