Finnlines juhlii 75-vuotista taivaltaan – uusia laivoja ja katse tulevaan

Yhtiö aloitti toimintansa kuudella vanhalla höyrylaivalla vuonna 1947. Tänään Finnlines juhlistaa merkkipäiväänsä Eco-luokan hybridiroroalus Finneco II:lla, joka on poikkeuksellisesti Helsingin Eteläsatamassa, Olympiaterminaalissa.

Kuva: Finnlines

Finnlines on jo 75-vuoden ajan palvellut Suomen vienti- ja tuontiteollisuutta ja huolehtinut yhdessä asiakkaidensa kanssa maan huoltovarmuudesta. Yhtiö aloitti toimintansa kuudella vanhalla höyrylaivalla vahvistaakseen Suomen kauppalaivastoa vuonna 1947. Nykyään Finnlinesilla on 23 aluksen laivasto, joista peräti 20 purjehtii Suomen lipun alla.

Finnlines on kokonaan Grimaldi-konsernin omistama, joka on yksi maailman suurimmista roro-varustamoista ja suurin matkustajia ja rahtia kuljettava ”Motorways of the Sea” -operaattori Euroopassa. Grimaldi-konserni investoi laivastoonsa, innovatiivisiin ratkaisuihin ja kestävään teknologiaan ja osallistuu merenkulun tutkimukseen ja kehitykseen. Grimaldi-konserni omistajana vahvistaa Finnlinesin strategiaa ja mahdollistaa sen, että yhtiö on Itämeren tehokkain varustamo.

Finnlinesin laaja linjaverkosto tarjoaa Suomen vientiteollisuudelle säännöllisen ja luotettavan väylän Euroopan markkinoille sekä varmistaa huoltovarmuuden kannalta tärkeiden tavaroiden tuonnin.

Finnlines on myös matkustajavarustamo ja yhtiön kahdeksan matkustaja-rahtialusta liikennöivät Suomesta Saksaan, Suomesta Ahvenanmaan kautta Ruotsiin ja Ruotsista Saksaan. Finnlinesin ropax-palvelu yhdistää matkustajien ja rahdin kuljetuksen, jolloin reittien ja alusten korkea käyttöaste mahdollistaa kestävän ja vastuullisen tavan matkustaa. Tästä on osoituksena Visit Finlandin myöntämä Sustainable Travel Finland -merkki.

Uusia laivoja ja meriyhteyksiä

Kesällä 2022 Finnlines kasvatti laivastoaan ja lisäsi meriyhteyksiään tuomalla liikenteeseen kolme uutta Eco-luokan hybridiroroalusta. Finneco-laivat liikennöivät reitillä Bilbao–Zeebrugge/Antwerpen–Travemünde–Helsinki/Kotka–Paldiski.

Uusissa aluksissa on rahdille 5 800 kaistametriä, mikä tarkoittaa että voidaan kuljettaa noin 400 perävaunua. Ympäristöystävälliset alukset tukevat myös asiakkaiden vihreää siirtymää. Uutta ja ympäristöä säästävää teknologiaa edustavat suuret laivat eivät ainoastaan tuo mittakaavaetuja asiakkaille, vaan myös kuljetusten ympäristöjalanjälki pienenee. Aluksissa on uutta edistyksellistä tekniikkaa, kuten ilmavoitelujärjestelmä, suuritehoiset akkuyksiköt ja aurinkopaneelit.

Finnlines rakentaa parhaillaan kahta Superstar ropax-alusta, jotka aloittavat liikenteessä vuonna 2023. Yhdistetyssä rahti- ja matkustajalaivassa on tilaa noin 300 rekalle, 200 henkilöautolle ja 1 100 matkustajalle. Superstar ropax-alusten myötä Finnlines panostaa vahvasti matkustajaliikenteeseen Suomen ja Ruotsin välisellä Naantali–Långnäs–Kapellskär-reitillä.

Finnlines kehittää palvelutuotteitaan rahtiasiakkaiden ja matkustajien tarpeiden mukaan. Heinäkuussa 2022 Finnlines laajensi linjaverkostoaan ja avasi reitin Irlannin Rosslaren ja Belgian Zeebrüggen välille. Uusi reitti tarjoaa merkityksellisen yhteyden Irlannin teollisuudelle. Zeebrüggessa tapahtuvan uudelleenlastauksen kautta Suomen, Viron, Saksan ja Espanjan viennille ja tuonnille avautuu yhteys Irlantiin.

 

Jaa artikkeli
millog