Suomalainen yritys on kehittänyt pilvipohjaisen IoT-teknologiaa hyödyntävän palvelun merenkulun toimijoille. Palvelu tarjoaa reaaliaikaista tilannetietoa laivan liikkeistä, säästä ja mahdollistaa kommunikaation laivan ja maaorganisaation välillä. Palvelua on jo testattu Suomenlahdella, Englannin kanaalin liikenteessä sekä Antarktiksen haastavissa olosuhteissa.
Fleetrangen LIVE IoT-yksikkö seuraa varustamon alusten operatiivista toimintaa ja ilmoittaa poikkeavista tapahtumista tarpeellisille osapuolille. Poikkeavia tapahtumia voivat olla esimerkiksi suunnitellulta reitiltä poikkeaminen, liiallinen kallistuma tai äkillinen väistöliike. Palvelu yhdistää myös sää-, aikataulu-, reitti-, jää- ja muita tietoja useasta eri tietolähteestä, ja visualisoi datan parhaan kokonaiskuvan aikaansaamiseksi.
Risteilyvarustamot ovat jo ilmaisseet kiinnostustaan uutta palvelua kohtaan. Palvelu mahdollistaa tilannetiedon seurannan ajasta ja paikasta riippumatta, eikä järjestelmää käyttävän toimijan tarvitse olla samasta organisaatiosta tiedon tuottajan kanssa. Tämä mahdollistaa myös viranomaisille reaaliaikaisen tiedon jakamisen varustamon niin halutessaan esimerkiksi onnettomuustilanteissa.
Tilannetieto on välttämätöntä kaikille merellä liikkujille, mutta erityisen tärkeää polaarialueilla
Arktisen ja Antarktiksen merialueet ovat avautumassa kasvavalle määrälle risteily- ja rahtialuksia. Äärimmäiset sää- ja jääolosuhteet yhdistettynä suuriin etäisyyksiin pelastuskalustosta ja muista aluksista asettavat suuria haasteita varustamoille ja pelastusviranomaisille. Täsmällinen alusten sijainti ja tilannekuva ovat erittäin tärkeässä asemassa. Viestintäyhteydet ja reaaliaikaisen tilannekuvan jakaminen on haasteellista, mutta teknologia mahdollistaa tänä päivänä yhteyksien luomisen jopa vaativilla polaarialueilla.
Vuonna 2016 perustetun Fleetrangen takana on pitkän kokemuksen omaavia merenkulkualan ja teknologian osaajia Suomesta. Palvelua on kehitetty lentopuolella hyviksi todettujen ratkaisujen suuntaan.
”Fleetrange mahdollistaa uuden ajan operatiivisen johtamisen sekä reaaliaikaisen prosessien hallinnan merenkulussa. Digitalisoimme ja tehostamme asiakkaidemme alusten ja lastin reaaliaikaista tilannekuvaa. Tarjoamme ratkaisun erittäin kilpailukykyiseen hintaan ja palveluumme liittyminen on yhtä vaivatonta kuin kännykän ostaminen”, toimitusjohtaja Henrik Ramm-Schmidt kuvailee palvelun valtteja.
Fleetrange tutkii kumppaniensa kanssa myös tekoälyn mahdollisuuksia merenkulussa. Autonomiset alukset ovat pidemmän aikavälin päässä, mutta nyt kehitteillä olevat ratkaisut tulevat tukemaan autonomisten alusten operatiivista toimintaa tukevia järjestelmiä.
IoT-teknologiat otettava haltuun merenkulkualalla
Tekesin Arktiset meret -ohjelma on osallistunut Fleetrangen järjestelmän pilotoinnin rahoitukseen Suomenlahdella ja Englannin kanaalissa liikennöivillä aluksilla sekä risteilyaluksella Antarktiksen haastavissa olosuhteissa.
”Pilottien toteutuminen on ollut erittäin tärkeää koko palvelun komponenttien ja toiminnallisuuksien testaamiseksi. Asiakkaiden palautteiden kautta olemme voineet ketterästi reagoida ja tehdä tarpeellisia muutoksia. Niiden avulla saadaan osoitettua järjestelmän toimivuus ja hyödyt. Olemme verkostoituneet vahvasti ja palvelumme on positiivisesti huomattu. Näemme edessämme jyrkän kansainvälisen kasvun”, Ramm-Schmidt toteaa.
”Digitalisaatio ja automaatio etenevät merialalla kiihtyvällä tahdilla. Paras tapa varautua tulevaan ja hyötyä murroksesta, on olla itse tekemässä sitä. Siksi Tekes haluaa edistää uuden innovatiivisen ja digitaalisuuteen perustuvan liiketoiminnan syntymistä meriklusterissa”, Arktiset meret -ohjelman päällikkö Piia Moilanen Tekesiltä sanoo.
Myös Fleetrangella asia nähdään samalla tavoin.
”Jokaisen yrityksen merenkulkualalla on tarkasteltava sitä, miten IoT:n ja pilvipohjainen palvelun murros vaikuttaa omaan toimintaan, ja miten toimintoja voidaan tehostaa ja kehittää reaaliaikaisen tilannetiedon avulla. Jos näitä mahdollisuuksia ei ymmärrä, jää väistämättä muista jälkeen”, Henrik Ramm-Schmidt toteaa.