HaminaKotka satamassa menossa ennätysvuosi

Kuluva vuosi on viemässä HaminaKotka sataman uuteen liikenne-ennätykseen. Sekin huomioiden toukokuu oli erittäin vahva ja Suomen yleisten satamien kaikkien aikojen vilkkain.

– Tässä liikenteen huippukuukaudessa tavaraa kulki 1 742 266 tonnia. Tammi-toukokuussa edellisvuoteen verrattuna liikenteeseen kertyi 9,8 prosentin kasvu ja tällä aikajaksolla satamaliikenne ylsi 7 725 199 tonniin, HaminaKotkan toimitusjohtaja Kimmo Naski sanoo.

HaminaKotkasssa viennissä tavaraa käsiteltiin 21,4 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Eniten viennin kasvua oli kuivabulkissa (+27,1 %), sellussa (+34,1 %) ja kappaletavarassa (+152,2 %). Jopa usean vuoden ajan vientipuolen ainoana pääliikenteissä merkittävästi miinuksella ollut nestebulk kääntyi kasvuun (+3,2 %) Paperikuljetukset vähenivät lievästi (-0,4 %).

– Sataman kova kasvu on yhä enemmän vientipainotteista. Tuonnin puolella verrattuna vuoteen 2018 oli laskua -16,9 prosenttia. Tuonnissa laskivat eniten kuivabulk (-50,5 %), kappaletavara (-22,8 %) ja muu tavara (-4,2 %). Nestebulk (-0,5 %) ja raakapuu (-0,8 %) olivat lähes edellisvuoden tasolla.

Kauttakulkuliikenne kasvoi edelleen (+6,4 %) kuten myös kotimaanliikenne (+22,8 %).

Konttien käsittelyn määrän kasvu jatkui niin ikään (+5,4 %).

Laivoja HaminaKotka satamassa kävi tammi-toukokuussa 1329 kappaletta eli keskimäärin 265 laivaa kuukaudessa, joka on 14,8 prosenttia enemmän kuin samalla tarkastelujaksolla vuosi sitten.

– Odotamme kesän ja alkusyksyn liikennekehityksen jatkuvan vahvana, Naski sanoo.

Jaa artikkeli