Hollantilainen Spliethoff remontoi aluksensa IMO:n määräyksiin sopiviksi

Hollannin suurimpiin varustamoihin kuuluva Spliethoff Group varustaa aluksiaan kiivaaseen tahtiin skrubbereilla IMO:n tiukentuvia rikkipäästöjen rajoja varten. Suomessa Spliethoff tunnetaan myös Boren ja Transfennican uutena isäntänä.

Tuoreimmaksi pesureilla remontoiduksi aluksekseen varustamo mainitsee M/v Floragrachtin, joka lähti klaipedalaiselta BLRT:n telakalta kesäkuun lopussa. Alukselle on rakennettu pakokaasuja puhdistava rikkipesurilaite eli skrubberi, jonka ansiosta laivan päästöt mahtuvat merenkulkujärjestö IMO:n vuoden 2020 alussa voimaan tulevan rikkipitoisuuden 0,5 prosentin ylärajan alle.

Viime vuosien aikana Spliethoff Group on hankkinut runsaasti kokemusta pakokaasujen puhdistusteknologioista. Vuonna 2012 ostettu suomalainen tytärvarustamo Transfennica alkoi asentaa rikkipesureita kuudelle con-ro -alukselleen. Vuosina 2014-15 Spliethoffin 14 S-tyypin alusta seurasi Transfennican esimerkkiä. Samoihin aikoihin toinen tytär, Wijnne Barents varusti kolme C-tyypin alusta krubbereilla.

Lähiaikoina rikkipesureilla varustetaan yli 30 Spliethoffin, Big Lift Shippingin ja Sevenstar Yacht Transportin alusta, Spliethoff Goupin teknologiajohtaja Arne Hubregtse kertoo yhtiön nettisivuilla.

– Rikkipesureiden ansiosta ja asiakkaiden tuella Spliethoff yltää IMO:n päästörajoihin kustannustehokkaimmalla mahdollisella tavalla. Toivomme sitä, että viranomaiset valvovat päästörajojen noudattamista yhtä rehellisesti kaikkien toimijoiden kohdalla, hän sanoo.

Spliethoff osa Trident-allianssia

Vuonna 2014 hollantilaisvarustamosta tuli osa kansainvälisten varustamoiden liittoumaa eli Trident -allianssia. Tämän liittouman yhtenä peruselementtinä on se, että kaikki osapuolet jakavat pyrkimyksen toimia puhtaammin, ympäristöystävällisemmin ja viranomaisten sääntöjen mukaisesti.

Itse varustamolla on lähes sadan vuoden kokemus merenkulusta. Amsterdamissa päämajaansa pitävä yhtiö tarjoaa monenlaisia rahdin erikoispalveluja kuivarahdeista con-ro -liikenteeseen (Transfennica, Bore) sekä bulkista shortsea -liikenteeseen (Wijnne Barends) ja erikoisaluksiin (Sevenstar Yacht Transport, Big Lift).

Nykyään Spliethoff Groupin moderniin aluskantaan kuuluu yli sata alusta, joiden koot vaihtelevat 2 100-23 000 tonnin välillä. Koska lähes kaikilla aluksilla on suomalais-ruotsalainen 1A- tai jopa 1A Super -jääluokka, ovat Spliethoffin alukset tottuneet liikennöimään vaativissa oloissa.

 

Jaa artikkeli