Hurtigruten löysi luotettavan kalaöljyn toimittajan

Vuonolaivoja ja seikkailuristeilijöitä operoiva Hurtigruten on tehnyt pitkäaikaisen sopimuksen norjalaisen Biokraftin kanssa ympäristöä säästävän biokaasun toimituksista varustamon aluksille. LBG eli nesteytetty biokaasu valmistetaan kuolleista kaloista, perkuujätteistä ja muusta orgaanisesta jätteestä, kuten metsien hakkuutähteistä.

Pitkällä sopimuksella Hurtigruten turvaa biokaasun eli tavallaan kalapohjaisen polttoaineen saannin uusille aluksilleen. LBG-diilin myötä Hurtigrutenista tulee maailman ensimmäinen osittain biokaasulla operoiva risteilyvarustamo. Osittain siksi, että yhtiön uudet laivat toimivat sekä LBG:n että LNG:n (nesteytetty maakaasu) sekoituksella ja sen lisäksi vielä sähkövirralla.
Varustamon mukaan uusi polttoainesekoitus on itse asiassa vieläkin parempaa kuin pelkkä LNG, sillä biokaasua valmistetaan keräämällä metaania, joka muuten mädäntyisi ilmaan tai rehevöittäisi vesistöjä. Poltettaessa LBG:tä alusten koneissa kasvihuonepäästöissä syntyy siis nettovähennystä, yhtiö kertoo tiedotteessaan.
Hurtigruten aikoo varustaa ainakin kuusi uusinta alustaan kaasutoimisilla dieselmoottoreilla ja sähköisillä hybridilaitteilla. Nesteytetty biokaasu voidaan varastoida samoihin tankkeihin LNG:n kanssa ja polttaa yhdessä, joten tälläkin tavalla laivojen energianlähteet ovat kaksitoimisia.
Biokaasu tekee tuloaan myös merelle
Biokaasu lukeutuu tällä hetkellä ympäristöä kaikkein eniten säästävien uusiutuvien polttoaineiden joukkoon ja LBG:tä on vähitellen alettu käyttää myös maantieliikenteen polttoaineena. Kaasuyhtiö Biokraft pitää Norjaa ja koko Pohjois-Eurooppaa hyvänä biokaasun kasvualustana, koska Pohjoismaissa on merkittävää metsäteollisuutta ja suuria kalatalouden tuotantolaitoksia. Näistä syntyy paljon orgaanista jätettä kaasuksi muuttamista varten.
Hurtigrutenin toimitusjohtaja Daniel Skjeldam kutsuu muitakin varustamoita mukaan osallistumaan uusiutuvan ja vihreämmän energian hankkeisiin.
– Biokaasu on mielestämme kaikkein puhtain polttoaine, joka säästää luontoa ja luonnonvaroja todella tehokkaasti, Skjeldam sanoo.
Hurtigruten on vuonna 1893 perustettu ja höyrylaivayhtiönä aloittanut varustamo, joka yhdistää Norjan rannikkopaikkakunnat säännöllisillä laivayhteyksillä. Viime vuosina varustamo on laajentanut voimakkaasti toimintaansa sekä Pohjoisella jäämerellä että Antarktikan vesillä seikkailuristeilyjen tarjoajana.
Jaa artikkeli