Meriteollisuuden johtavia yrityksiä ja organisaatioita edustavan One Sea -ekosysteemin tuore kannanotto käsittelee merenkulun turvallisuuden lisäämistä autonomisen laivateknologian avulla.
Autonomiset laivat ja meriturvallisuus -julkaisu (One Sea White Paper: Autonomous Ships and Safety at Sea) on ladattavissa ilmaiseksi ja siinä tarkastellaan itseohjautuvalla laivateknologialla saavutettuja ja toteutettavissa olevia turvallisuutta edistäviä kehityskulkuja, joiden pohjalta voidaan kartoittaa autonomista merenkulkua koskevan sääntelyn päivitystarvetta. Ehdotuksissa edetään nykyisen turvallisuustilanteen, kyberturvallisuuden, laivanvarustajien ja -toimijoiden näkemysten, työhön ja vakuutuksiin liittyvien kysymysten sekä autonomian eri tasojen kautta hahmottelemaan autonomisen meriliikenteen seuraavia askelia.
Esipuheessaan kapteeni Eero Lehtovaara, One Sea -ekosysteemin puheenjohtaja, kirjoittaa: ”Itsenäiset alukset voivat merkittävästi parantaa tuottavuutta, edistää kestävää kehitystä sekä parantaa työoloja merellä. Niiden on myös todettu myös hyvin suoraan parantavan meriturvallisuutta.”
”Teknologinen kehitys on kuitenkin sääntelystä riippuvainen. One Sea -ekosysteemi koostuu teknologian edelläkävijöistä, joihin kuuluu maailman tunnetuimpia meriautomaatioteknologian kehittäjiä ja mahdollistajia, joten sillä on huomattavaa osaamista ja asiantuntemusta annettavana uusien sääntöjen ja määräysten kehittämiseen”, Lehtovaara jatkaa.
Kannanotossa todetaan, että tarve kehittää itsenäiset alukset kattavia yhdenmukaistettuja kansainvälisiä turvallisuussääntöjä on suuri. One Sea pyrkii ensisijaisesti saamaan sääntelyviranomaiset, vakuutusyhtiöt, merityöntekijöiden edustajat, koulutuslaitokset, lippuhallinnot ja luokituslaitokset saman pöydän ääreen muotoilemaan autonomisen merenkulun tulevaisuutta kaikkien näkökulmat huomioiden.
”One Sea -ekosysteemin tavoitteena on auttaa kehittämään turvallisia itseohjautuvia järjestelmiä maailmanlaajuisessa meriliikenteessä niin että tehokas operatiivinen merenkulku olisi mahdollista vuoteen 2025 mennessä. Yhteistyö kaikkien alan sidosryhmien välillä on välttämätöntä, jotta voidaan vastata digitalisaation ja autonomisten järjestelmien kehittämisen haasteisiin”, ekosysteemijohtaja Päivi Haikkola sanoo.
”One Sea on valmis tukemaan sääntelytoimia kaikilla tasoilla, myös osallistumalla Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) toimintaan. One Sea -ekosysteemi aikoo asettaa suunnan uusille teollisuuden standardeille. Kutsumme kaikki sidosryhmät osallistumaan työhön, jolla pystytään todennäköisesti parantamaan meriturvallisuutta ja helpottamaan uusia liiketoimintamalleja, pienentämään merenkulun hiilijalanjälkeä ja avaamaan uusia kaupallisia mahdollisuuksia. ”
Voit ladata One Sean Autonomous Ships and Safety at Sea -julkaisun osoitteesta: https://www.oneseaecosystem.net/oneseawhitepaper/
Vuonna 2016 perustetussa One Sea -ekosysteemissä toimialojensa globaalit johtajat edistävät tiiviissä yhteistyössä yhteistä tavoitettaan itseohjautuvasta meriliikenteestä. Kumppanit ovat ABB, Awake.AI, Cargotec, Ericsson, Finnpilot Pilotage, Fintraffic, Haltian, Inmarsat, Kongsberg, Monohakobi Technology Institute (MTI), Napa, TietoEVRY ja Wärtsilä. One Sea on avoin ekosysteemi, johon voivat liittyä kaikki, jotka aikovat harjoittaa autonomisen merenkulun liiketoimintaa. Rahoittajina toimivat osallistuvat yritykset ja Business Finland. One Sea -ekosysteemiä johtaa DIMECC.