Japanilainen ONE on tuorein harppaus varustamoiden konsolidaation saralla

Konttivarustamoiden yhdistyminen eli konsolidaatio jatkuu, kun kolmen japanilaisen varustamon fuusiohanke sai viimein nimen. NYK:n, MOL:n ja K Linen perustaman uuden yhtiön nimeksi tulee Ocean Network Express eli lyhyesti ONE.

Konttivarustamoiden yhdistyminen eli konsolidaatio jatkuu, kun kolmen japanilaisen varustamon fuusiohanke sai viimein nimen. NYK:n, MOL:n ja K Linen perustaman uuden yhtiön nimeksi tulee Ocean Network Express eli lyhyesti ONE.

Tokiossa pääkonttoriaan pitävä ONE aloittaa toimintansa ensi vuoden huhtikuun alussa edellyttäen, että eri maiden kilpailuviranomaiset hyväksyvät liiton.

Perustamisen jälkeen ONE:sta tulee maailman konttimarkinoiden kuudenneksi suurin varustamo noin seitsemän prosentin markkinaosuudella, lontoolainen Drewry kirjoittaa. Sen kuljetuskapasiteetti on noin 1,4 miljoonaa teuta.

Vuoteen 2021 mennessä ONE ohittaa viitostilalla olevan Hapag-Lloydin, asiantuntijat arvelevat.

Uuden yhtiön osakkeenomistajista, joka siis koskee vain konttikuljetuksia, suurin on NYK 38 prosentin osuudella. MOL:n ja K Linen osuudet ovat 31 prosenttia. Myös varustamoiden osuudet terminaaleista ovat saman suuntaiset.

Japanilaisvarustamoiden konttifuusio jatkaa koko toimialan suuria järjestelyjä, joita ovat tehneet muiden muassa CMA CGM, APL, Cosco, CSCL, Maersk Line, Hamburg Süd sekä viimeksi Hapag-Lloyd ja arabiemiirikuntien UASC.

https://www.drewry.co.uk/container-insight-weekly-newsletter/container-insight-weekly-newsletter/one-more-step-along-the-consolidation-road?newsletterRef=1&utm_source=newsletter1563&utm_medium=email&utm_campaign=Container%20Insight%20Weekly

Jaa artikkeli