Kalanpyydysten paikka ei ole syväväylällä, mutta silti kalastajat asentavat niitä sinne kymmeniä vuosittain

Väärin sijoitetut kalanpyydykset ovat jokavuotinen riesa syväväylillä. Esimerkiksi Saimaan syväväylältä Liikennevirasto saa vuosittain kymmeniä ilmoituksia väärin sijoitetuista pyydyksistä. Väärin sijoitetut kalanpyydykset voivat haitata alusten navigointia, eivätkä isommat alukset voi aina edes väistää niitä. Yliajotapauksissa korvausvastuu on tällöin yleensä pyydyksen asettajalla.

Vesilaki kieltää asettamasta väylälle sen käyttämistä vaikeuttavia esteitä. Tällaisia esteitä voivat olla muun muassa erilaiset kiinteät tai seisovat kalanpyydykset, kuten verkot ja katiskat. Vaikka laki kieltää kalanpyydysten asentamisen väylälle, eivät kaikki kalastajat tätä ilmeisesti tiedä tai huomioi.

”Saimaa VTS ja Liikenneviraston sisävesiväyläyksikkö saavat joka vuosi luotseilta jopa kymmeniä ilmoituksia väylälle sijoitetuista kalanpyydyksistä”, kertoo Saimaa VTS:n päällikkö Kari Jämsen.

Väylälle sijoitetut kalanpyydykset haittaavat alusten navigointia ja varsinkaan isommilla aluksilla ei ole aina mahdollisuutta väistää pyydystä.

”Isot alukset eivät voi poistua väylältä, joten heidän on ajettava pyydysten yli. Tällöin kalanpyydys yleensä vähintään vaurioituu ja sen laittaja voi kärsiä taloudellisesti. Kalastaja ei voi yleensä myöskään saada korvausta menetyksestään, sillä korvausvastuu on väärin tai väärään paikkaan asetetun pyydyksen kohdalla lähtökohtaisesti pyydyksen asettajalla”, Jämsen toteaa.

Toisinaan lainvastaisesti asennetut kalanpyydykset voivat myös vaurioittaa väylällä kulkevia aluksia.

Liikennevirasto on tehnyt kalastajien ja väylänpitäjien avuksi ohjeen ”Väylät ja kalastus”, josta löytyy tietoa, miten kalastusasiat tulisi huomioida vesiväylillä ja niiden läheisyydessä. Vuonna 2014 julkaistun ohjeen voit ladata tästä: http://www2.liikennevirasto.fi/julkaisut/pdf8/lo_2014-04_vaylat_kalastus_web.pdf.

Liikennevirasto vastaa Suomen syväväylien kunnossapidosta. Liikenneviraston tehtävänä ei ole valvoa kalastusta tai pyydysten sijoittamista.

Jaa artikkeli