Eräitä aluksia vaaditaan ajamaan hitaammin, koska viimeisten kahden kuukauden aikana Kanadaan kuuluvan St. Lawrence -joen lahdella on kuollut ainakin kymmenen grönlanninvalasta, Kanadan hallitus ilmoitti perjantaina.
Tutkijoiden mukaan tästä vuodesta on jo nyt tullut tappavin sen jälkeen tiedemiehet aloitttivat valaiden laskennan 1980-luvulla.
Sekä Kanadan liikenne- että kalastusministeriö vaativat St. Lawrencen lahdella ajaville, vähintään 20 metriä pitkille aluksille 10 solmun nopeurajoitusta, Reuters kirjoittaa. Merialue ulottuu Quebecin rannoilta aina Prince Edwardin saarelle asti.
Marine Animal Responce Societyn nimellä tunnetun merentutkimuslaitoksen johtaja Tonya Wimmer sanoo, että alueen grönlanninvalaiden kanta on hiljalleen kasvanut viimeksi kuluneiden 3-4 vuoden aikana.
Isoja sakko ylinopeutta ajaville
Mutta niin on lisääntynyt meriliikennekin St.Lawrence-joen suulla. Wimmerin mielestä alusten nopeusrajoitukset edistäisivät grönlanninvalaiden suojelua. Nämä valaat voivat painaa jopa 96 000 kiloa.
Alusten uusia nopeusrajoituksia valvovat Transport Canadan tarkastajat ja maan rannikkovartiosto. Suurin uhkasakko ylinopeuksista on jopa 25 000 Kanadan dollaria.
Ympäristöjärjestö WWF:n mukaan Pohjois-Atlantilla elää vain 300-500 grönlanninvalasta, vaikka suojelutoimet aloitettiin jo 1930-luvulla.
http://www.reuters.com/article/us-canada-whales-idUSKBN1AR20O