Kiina ostaa 20 prosentin siivun Novatekin Arctic LNG 2-hankkeesta

Venäläinen energiayhtiö Novatek myy viidenneksen osuuden uudesta LNG-hankkeestaan kahdelle kiinalaisyhtiölle. Kiinan valtion omistamat CNDOOC ja CNPC ostavat kumpikin kymmenen prosentin siivut Arctic LNG 2 -terminaalista. Kauppa on osa Kiinan Belt and Road -strategiaa.

Viime torstaina kaupoista kertonut Novatekin pääjohtaja Leonid Mikhelson sanoo olevansa iloinen ja ylpeä kiinalaisten tulosta uuden LNG-hankkeen kumppaneiksi.
– Olemme osoittaneet kykymme rakentaa onnistuneita logistiikkahankkeita pohjoisiin oloihin. Arctic LNG 2 -hanke muuttaa koko maailman kaasubisneksiä ja Kiina on puolestaan yksi suurimpia asiakkaitamme LNG-markkinoilla, Mikhelson totesi.
Arctic LNG 2 sijaitsee Ob-joen itärannalla eli toisella puolella jokea kuin Jamalin niemimaan ensimmäinen kaasuterminaali eli Yamal LNG, jonka Novatek avasi reilu vuosi sitten ja aikatauluista edellä.
Lisää jäävahvistettua tonnistoa tarvitaan
Uusi Arctic LNG 2 -laitos koostuu kolmesta 6,6 miljoonan kaasutonnin nesteytyslaitoksesta, jotka uitetaan paikoilleen ja ankkuroidaan Obin suistoalueen merenpohjaan.
Novatekin mukaan alueen todetut kaasuvarannot yltävät jopa 1,1 miljardiin kuutiometriin. Yhtiö etsii koko ajan alueelta myös lisää uusia kaasuesiintymiä.
Yamal LNG:n tavoin Arctic LNG 2 -hanke tarvitsee uutta, jäävahvistettua tankkeritonnistoa kaasun kuljetuksiin Siperian rannoilta Koillisväylää pitkin joko Euroopan tai Aasian markkinoille.
Länsisuunnan kuljetukset ovat Koillisväylällä jo avoinna koko vuoden, mutta itäsuunnan eli Aasian reitin purjehduskelpoisuus riippuu jääoloista. Toistaiseksi itään päin on ajettu kaasua vain kesäkuukausina, The Maritime-Executive kirjoittaa.
Venäläistä kaasua vaikka Pyreneille asti
Aiemmin huhtikuussa Novatek solmi alustavan, mutta ei vielä sitovan kauppasopimuksen espanjalaisen energiayhtiö Repsolin kanssa. Jos sopimus toteutuu, Repsol ostaa Arctic LNG 2:lta miljoona tonnia kaasua vuodessa seuraavaien 15 vuoden ajan.
– Toteutuessaan sopimus Repsolin kanssa tuo meille pääsyn Pyreneitten niemimaan energiamarkkinoille, jonne venäläiset kaasuputkien verkot eivät yllä, Novatekin varapääjohtaja ja kakkosmies Lev Feodosiev sanoi aiesopimuksen allekirjoitustilaisuudessa.
Brittiläinen trading-yhtiö Vitol on sitoutunut ostamaan miljoona tonnia nesteytettyä kaasua vuodessa Obin suiston Arctic LNG 2-terminaalista. Yhtiö aikoo kaupata kaasun Murmanskissa ja Kamtshatkan niemimaalla sijaitsevissa terminaaleissaan. Viime mainituissa terminaaleissa on mukana myös ranskalainen öljyjätti Total, jota pidetään yhtenä arktisten alueen läntisistä kaasuveteraaneista.
Jaa artikkeli