Aasian ja Euroopan välinen konttiliikenne kasvaa ennusteita nopeammin. Niinpä parhaiten johdetuilla varustamoilla on hyvät mahdollisuudet hyödyntää nousevia spottirahtien hintoja. Vaikka ensimmäisen neljänneksen vauhti on hieman hidastunut, lisääntyivät kuljetukset tammi-toukokuussa 3,8 prosentin tahtiin, Container Trades Statistics ynnäilee.
Konsulttifirma Drewry arvelee, että monet rahdinantajat aikaistivat kuljetuksiaan ensi neljännekselle välttääkseen huhtikuussa tapahtuneet varustamoallianssien suuret uudelleen linjaukset. Silti nykyiset hyvät näkymät ovat saaneet Drewryn lähes tuplaamaan koko vuoden kysyntäennusteensa 4,0 prosenttiin alun perin arvellusta 2,1 prosentin kasvusta.
Konttien kuljetussuoritteet ovat nousseet tasaisesti vuoden 2015 lopusta lähtien. Toukokuun kuljetukset olivat 819 000 teuta eli noin kolme prosenttia suuremmat kuin samassa kuussa vuotta aiemmin.
Megaluokan ulcc:t voivat uhata tasapainoa
Ennätyksellisen matala korkotaso ja varastotilojen alhaiset vuokrat Euroopassa mahdollistavat sen, ettei vähittäiskauppiaiden tarvitse sitoa pääomiaan suuriin ja kalliisiin inventaareihin. Kaiken tämän katsotaan pitävän kuljetusvirrat tasaisina läpi vuoden – ja ilman sesonkiluonteisia heilahteluja.
Varustamojen kuljetuskapasiteetti Aasian ja Euroopan välillä on vastannut hyvin kysynnän kasvua. Uhkana tosin pidetään monien megaluokan ulcc (ultra large container carrier) -alusten luovutuksia lähikuukausien aikana.
Drewryn näkemyksen mukaan konttibisneksen perusasiat ovat kaiken kaikkiaan kunnossa ja rahtihintojen kohoaminen on hyvinkin mahdollista syksyn kuluessa. Konsulttien mielestä varustamojen taloudellinen tilanne on parempi kuin moniin vuosiin.
https://www.drewry.co.uk/container-insight-weekly/trade-route-articles/ticking-along-nicely