Kroatia puuhaa LNG:n tuontiterminaalia Adrianmeren saarelle

Kroatia aikoo rakennuttaa LNG:n tuontiterminaalin Adrianmeren pohjoisosassa sijaitsevalle Krk:n saarelle. Hanke on osa EU:n pyrkimyksiä vähentää venäläisen maakaasun käyttöä, ja unioni rahoittaa 28 prosenttia eli 101,4 miljoonaa euroa terminaalin arvioidusta loppuhinnasta.

Nyt julkistettu tarjouskilpailu on lajissaan jo toinen. Kilpailun järjestäjä, LNG Croatia sanoo, että ensimmäinen hanke oli mitoitettu liian suureksi ja kalliiksi, joten projektia piti skaalata alaspäin. LNG Croatia eli LNG Hrvatska ei kerro enempää yksityiskohtia mönkään menneestä hankkeesta, jonka kapasiteetiksi oli suunniteltu 2,6 miljoonaa kuutiometriä nestemäistä maakaasua vuodessa, Reuters kirjoittaa.

Tarjouskilpailun takarajaksi on asetettu kesäkuun 8. päivä. Hanke käsittää kelluvat varastot ja uudelleenkaasutusyksikön (FSRU, floating storage and regasification unit) sekä niiden operoinnin ja huollon. Nestemäinen maakaasu tuodaan tankkilaivoilla Krk:n saarelle, josta kaasutettu polttoaine johdetaan Kroatian verkkoon.

LNG Hrvatska ei ole antanut enempää tietoja terminaalin etenemisestä ja tarjouskilpailun osallistujista, mutta yhtiö toivoo saavansa laitoksen käyttöön vuoden 2020 alkupuoliskolla.

https://www.reuters.com/article/us-croatia-energy-lng/croatia-seeks-fresh-bids-to-supply-future-lng-terminal-idUSKBN1I920C

Jaa artikkeli