Rihtniemen väylällä vuonna 2016 alkaneet ruoppaus- ja louhintatyöt käynnistyvät talvitauon jälkeen viikolla 13. Turvallisuussyistä vesilläliikkujia pyydetään kiertämään työyksiköt mahdollisimman kaukaa. Väylän ja työkoneiden välittömässä läheisyydessä sukeltaminen on räjäytystöiden vuoksi kiellettyä.
Kesän aikana väylällä tulee työskentelemään useita ruoppausyksiköitä ja työkoneita. Lisäksi proomut kuljettavat massoja väylältä läjitysaltaalle. Töitä tullaan tekemään 24h/7pv/vko.
Väylän syvennystyöt jatkuvat pehmeiden maa-ainesten ruoppauksella. Kesän aikana pehmeitä maita tullaan ruoppaamaan myös imuruoppaajalla. Louhintatöitä jatketaan touko-kesäkuussa. Louhittavaa kalliota on jäljellä väylällä ja satamassa. Ruopattavat puhtaat maat tullaan läjittämään Järviluodon edustalle viime vuonna rakennettuun läjitysaltaaseen.
Viime vuoden aikana väylältä ja satama-alueelta on ruopattu pilaantuneet sedimentit, aloitettu maa-ainesten ruoppaustyöt ja louhittu suurin osa vedenalaisesta kalliosta. ”Väylätyöt ovat edenneet hyvin. Leudon talven vuoksi maankaivutöitä pystyttiin jatkamaan suunniteltua pidempään aina helmikuulle saakka ja ne ovatkin edellä alkuperäistä aikataulua. Louhittavaa vedenalaista kalliota sen sijaan on löytynyt työn aikana suunniteltua enemmän ja louhintoja jatketaan vielä tänä vuonna.” kertoo Liikenneviraston projektipäällikkö Seppo Paukkeri.
Väylän syventämishanke on Liikenneviraston ja Rauman Satama Oy:n yhteishanke, jonka aikana Rihtniemen väylä ja osaa sataman vesialueesta syvennetään 12 metrin kulkusyvyiseksi. Ruoppausurakoitsijana hankkeella toimii Wasa Dredging Oy. Väylä otetaan käyttöön 12 m kulkusyvyisenä vuoden 2018 alussa. Töille on voimassa oleva vesilaimukainen lupa ja hankkeen vesi- ja kalataloustarkkailut toteutetaan Varsinais-Suomen ELY-keskuksen hyväksymällä tavalla.