Hyvällä näköalapaikalla Intian Mumbaissa toimivan Felderin mielestä jo kymmenen vuotta kestäneen konttilaivojen ylikapasiteetin vaikutukset näkyivät vaisuksi jääneellä kolmannella neljänneksellä eli heinä-syyskuussa.
– Koska rahtien hinnat määräytyvät pitkälti kysynnän ja tarjonnan perustella, voimme sanoa, että rahdit elävät juuri nyt herkkää vaihetta, Felder aprikoi.
Yli 90 prosenttia maailmankaupasta kulkee köleillä, joten merenkulkuala ja konttivarustamot ovat maailmankaupan tilan hyviä indikaattoreita, Bloomberg kirjoittaa.
IMF eli Kansainvälinen valuuttarahasto povaa maailmankaupan kasvun hidastuvan neljään prosenttiin vuonna 2018 aiemmin ennustetusta 4,2 prosentin kasvusta. Elpymisen uhkina ekonomistit pitävät Yhdysvalloissa kehittyvää protektionismia ja Kiinan ponnisteluja talouden rakenteen muutoksessa kohti kotimaista kulustuskysyntää.
Drewry ja muut povaavat hinnoille alamäkeä
Tanskalainen Maersk Line ei ole varovaisissa ennusteissaan yksin. Merenkulun konsulttiyhtiö Drewry Shipping Consultants odottaa, että konttirahtien kasvuvauhti putoaa ensi vuonna kymmenen prosentin alapuolelle, kun rahtien hinnat ovat tänä vuonna nousseet 15 prosenttia. Ensi vuonna ylitarjonta iskee konttirahteihin, analyytikot uskovat.
Maailman kolmanneksi suurin konttivarustamo, ranskalainen CMA CGM on niin ikään lähettänyt viestejä vuoden 2018 alhaisemmista rahtihinnoista Aasian ja Euroopan välisillä reiteillä.
– Konttivarustamoiden neuvottelut rahtien tulevista hinnoista ovat vielä alkutekijöissään, mutta alalla vallitseva epävarmuus vaikeuttaa sijoittajien päätöksentekoa, Credit Suissen analyytikot aprikoivat marraskuun lopussa.
Amerikkalainen luottoluokittaja Fitch Ratings puolestaan uskoo konttien tarjonnan kasvavan ensi vuonna 5,5 prosenttia eli selvästi nopeammin kuin konttien 4,5 prosentin kysynnän.
Iglut lentävät e-kaupan myötätuulessa
Merellisiin konttikuljetuksiin verrattuna konttien lentorahdit kasvavat reipasta tahtia monen vuoden surkeuden jälkeen, ilmailujärjestö IATA kertoi viime viikolla. Iglujen eli lentokoneisiin sopivien konttien kuljetukset näyttävät hyviltä, koska e-kauppa kasvaa perinteistä maailmankauppaa selvästi nopeammin, IATA sanoo.