Magneettinen pohjoisnapa siirtyy arvaamattomalla vauhdilla

Maapallon magneettisen pohjoisnavan nopea ja arvaamaton siirtymä kohti Siperiaa huolestuttaa kaikkia arktisilla vesillä navigoijia. Magneettisen navan paikka on määritelty viiden vuoden välein, mutta nyt presidentti Donald Trumpin USA:n hallinnon lomautustoimet viivästyttävät navan paikkatietojen päivittämistä.

Fennica merellä. Kuva Arctia Shipping
Kompassineulat osoittavat kohti magneettista pohjoisnapaa. Itse navan paikka on viimeksi kuluneen vuosisadan aikana siirtynyt Kanadan Luoteisterritorioista jatkuvasti Siperiaan päin. Nykyään vauhti on kiihtynyt niin, että napa liikkuu Pohjoisen jäämeren yli noin 50 kilometrin eli 30 mailin vauhdilla vuosittain.
 
Magneettisen pohjoisnavan paikka määritellään joka viides vuosi päivitettävässä Maan magneettisessa mallissa. Edellisen kerran tämä mallinnus tehtiin vuonna 2015, mutta nyt tutkijat katsovat, että päivitystä on pitänyt aikaistaa kuluvan vuoden alkuun.
 
Pahaksi onneksi presidentti Donald Trumpin kiista Yhdysvaltain keskushallinnon lomautuksista on viivästyttänyt myös magneettisen pohjoisnavan uuden paikan etsintää. Aiemmin paikka piti määrittää 15. tammikuuta, mutta hallinnon lomautusten takia päivitys siirtyy ainakin tammikuun loppuun, The Maritime-Executive kirjoittaa.
 
Vuoden 2014 lopusta lähtien maapallon magneettikentässä on tapahtunut arvaamattoman suuria vaihteluja, jotka ovat tehneet Maan magneetisesta mallista (World Magnetic Model) entistä epätarkemman ja nopeammin muuttuvan vallankin pohjoisilla leveysasteilla. Muutosten arvellaan haittaavan navigointia arktisilla vesillä.
 
Magneettinen malli on sovittu standardi
 
Maan magneettisen mallin työstäjiä ovat Britannan maanmittauslaitos ja saarivaltakunnan puolustushallinnon alainen NOAA sekä yhdysvaltalainen U.S. National Geospatial-Intelligence Agency. Tutkijat mittaavat Maan sisäkuoressa noin 3 500 kilometrin syvyyksissä sijaitsevia rautapitoisia kerrostumia, jotka vaikuttavat maapallon ulkokuoren magneettikenttien syntyyn.
 
– Magneettikentät muuttuvat ja siirtyvät, sillä niihin vaikuttavat erittäin voimakkaasti myös ulkoavaruudesta tulevat aurinkotuulet. Maan magneettinen malli on sovittu standardi, jota käyttävät eri organisaatiot kuten Nato, Britannian puolustuslaitos ja Yhdysvaltain puolustusministeriö sekä tietenkin lukemattomat muut tahot, kuten paikkatietoja keräävät teleoperaattorit Android- ja iOS-käyttöjärjestelmineen, British Geological Surveyn bloggeri Will Brown kirjoittaa.
 
Älypuhelintenkin käyttäjät hukassa
 
Hänen mukaansa älypuhelimen karttasovellus osoittaa suuntanuolellaan sen, että maapallon sisuksissa tapahtuu jatkuvia muutoksia. Älypuhelimeen rakennettu magnetometri mittaa maapallon magneettikenttää ja osaa Maan magneettisen mallin avulla kertoa käyttäjälle tämän oikean sijainnin myös Pohjoiskalotilla.
 
Seuraavan kerran Maan magneettinen malli on aikataulun mukaisesti ollut tarkoitus päivittää kuluvan vuoden joulukuussa, mutta kuten sanottu, päivityksiä on yritetty aikaistaa.
 
Itse uutinen magneettisen pohjoisnavan siirtymisestä on synnyttänyt erittäin vilkasta keskustelua The Maritime-Executiven nettisivuilla.
Jaa artikkeli
Paroc Banneri