Meriturvallisuuspalkinto Petteri Leppäselle

Viranomaisten sekä ammatti- ja vapaa-ajan merenkulun järjestöjen vuonna 1996 perustama palkinto meriturvallisuuspalkinto Sea Sunday luovutettiin tänä vuonna meripelastusasiantuntija komentaja Petteri Leppäselle, joka työskentelee Rajavartiolaitoksen esikunnassa.

MeriturvallisuuspalkintoPalkitsemisperuste on hänen oma-aloitteinen ja sitkeä työnsä meriturvallisuuden kehittämiseksi niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla.
Merenkulun turvallisuuspalkinnon Sea Sundayn luovutti Leppäselle syyskuun alussa Helsingin meripelastuslohkokeskuksessa liikenneministeri Merja Kyllönen.
Palkinnon saajan esitteli Suomen meripelastusseuran valmiuspäällikkö Jori Nordström.
– Merkittävimpänä aloitteena ja edistysaskeleena valtakunnallisen monialaisiin merionnettomuuksiin varautumisen yhteistoimintasuunnitelman (MoMeVa) luomista, joka on tarkoitettu hallinnollisen johtamisen tueksi varautumisessa merellisiin suur- tai monialaonnettomuuksiin, Nordström sanoi.
– Yhteistoimintasuunnitelma selkeyttää eri toimijoiden roolia merellisissä suur- ja monialaonnettomuuksissa ja siinä määritellään keskeisten yhteistoimintaa edellyttävien toimintojen valtakunnalliset toimintamallit.
– Ryhtyessään moiseen urakkaan Rajavartiolaitos komentaja Leppäsen johdolla osoitti, jos sallitte, virkamiehelle poikkeuksellista rohkeutta, ennakkoluulottomuutta ja sitkeyttä, josta yksin on jo syytäkin palkita. Komentaja Leppäsen persoonan avulla koko meripelastusviranomaisten ketju saatiin sitoutettua lyhyessä ajassa tärkeään työhön.

Jaa artikkeli