Meyer Werftin iso asiakas TUI odottaa vilkasta risteilykesää

Euroopan suurin matkanjärjestäjä, saksalainen TUI Group uskoo matkailun reippaaseen kasvuun kesäsesongin aikana. Varsinkin risteilybisnesten näkymät ovat erinomaiset, ja emoyhtiön hallitus onkin antanut tyttärelleen Hapag-Lloyd Cruiselle luvan tilata yhden uuden risteilyaluksen.

TUI:n mukaan kesän varausten perusteella asiakasmäärät näyttävät viiden prosentin kasvua. Joillakin markkinoilla, kuten Espanjassa, Turkissa ja Pohjois-Afrikassa matkailijamäärät ja liikevaihto kasvavat jopa seitsemän prosentin tahtiin.

– Odotamme myös marginaalien tervettä kohentumista koko matkailualalla, TUI Groupin toimitusjohtaja Fritz Joussen sanoi yhtiön tilikauden toisen neljänneksen tulostilaisuudessa alkuviikolla.

Samalla TUI onnistui kaventamaan toisen, matkailualalla perinteisesti ongelmallisen, neljänneksen tappionsa 125 miljoonaan euroon. Tappioita pienensivät erityisesti hyvin sujuneet risteilybisnekset, joissa tulos kasvoi 23 prosenttia viime vuoden vertailukaudelta.

Risteilybisnes käy kuumana

Joussen näkeekin juuri risteilyissä suurimmat kasvun mahdollisuudet. Tämän vuoksi yhtiö tilaa uuden luksusluokan risteilyaluksen tyttärensä Hapag-Lloydin operoitavaksi. Yhtiö on jo aiemmin tänä vuonna tilannut yhden aluksen TUI Cruisesin piikkiin.

Risteilyalusten toimittajista ei ole kerrottu vielä mitään. Meyer Werftin Turun telakka on jo pitkään toiminut TUI:n Mein Schiff -aluskatraan hovihankkijana, mutta tällä tietoa laivojen tilauskirjat Turussa ovat täynnä pitkälle ensi vuosikymmenelle.

– Risteilymarkkina on muuttunut paljon ja se kasvaa uskomattomalla vauhdilla, Joussen sanoo Reuterille.

TUI Groupin koko vuoden tulos ennen veroja ja pääomakuluja paranee ainakin kymmenen prosenttia viime vuodesta, yhtiö ennustaa.

https://www.reuters.com/article/tui-group-results/update-1-tui-sees-healthy-summer-margins-eyes-cruises-growth-idUSL8N1SG1O7

Jaa artikkeli