Norovirus iski risteilymatkustajiin

Ainakin 91 matkustajaa on sairastunut vatsatautiin, jota Australian viranomaiset epäilevät noroviruksen aiheuttamaksi. Sairaustapauksia alkoi esiintyä M/S Sun Princessin ensimmäisenä risteilypäivänä eteläisellä Tyynellä merellä, aluksen omistava Princess Cruises sanoo tiedotteessaan.

Sun Princess kärsi kahdesti samanlaisesta vaivasta jo helmikuussa, BBC kirjoittaa. Nyt ilmenneessä tapauksessa matkustajat alkoivat saada oireita heti kymmenpäiväisen risteilyn ensimmäisen vuorokauden aikana, Princess Cruises kertoo.

– Olemme saaneet tietää, että aluksella tehdyissä testeissä on todella löydetty norovirusta, Queenslandin Metro North Public Health -yksikön edustaja sanoo.

Aluksella edessä syväpuhdistus

Princess Cruisesin mukaan Sun Princess pysyy satamassa kunnes se on ”syväpuhdistettu.”
– Risteilyn aikana aluksella otettiin onnistuneesti käyttöön kaikki varotoimet taudin leviämisen estämiseksi. Epäilemme sairauden olevan peräisin Brisbanen satamasta, varustamon edustaja sanoo.

http://www.bbc.com/news/world-australia-40895581

Jaa artikkeli