Offshore-ala näkee vihdoin valoa 2020

Raakaöljyn kallistuminen on saanut mereltä öljyä ja kaasua poraavat energiajätit sekä muut alalla toimivat uskomaan, että offshore -bisneksissä tapahtuu lopulta käänne parempaan viimeistään vuonna 2020. Öljyn hinnan ja kaluston vuokrien nousu sekä alalla tapahtunut konsolidaatio ovat ensi merkkejä orastavasta noususuhdanteesta.

Porausaluksia ja -lauttoja tarjoava norjalainen Transocean kertoi jo viime kuussa, että sen uusien alusten päivävuokrat ovat Pohjanmerellä nousseet 300 000 dollarin tasolle. Myös Pohjanmeren brent -öljylaadun tynnyrihinnan kohoaminen 80 dollarin paremmalle puolelle saa offshore -toimijat odottamaan parempia aikoja.
Öljyalan pimeimpinä päivinä eli alkuvuonna 2016 tynnyrillinen brent -raakaöljyä maksoi alimmillaan 27 dollaria. Noina aikoina kaikkein edistyneimpienkin porauslauttojen leasing -hinnat olivat pudonneet 180 000 dollarin päivävuokriin aiemmista puolen miljoonan dollarin huippuhinnoista. Alhaiset hinnat haihduttivat offshore -yritysten katteet ja tulokset niin Pohjanmerellä, latinalaisessa Amerikassa kuin Kanadassakin, Reuters kirjoittaa.
Öljynporaajat ovat jo pitkään povanneet käännöstä parempaan. Tämä näkemys sai uutta pontta syyskuussa, kun luottoluokittaja Moody´s ennusti, että tämä vuosi jää historiaan öljyalan synkimpänä ja että parempaa on odotettavissa.
 
Konsolidaatio trimmaa kaluston tarjontaa
Suurten konttivarustamoiden tapaan offshore -toimijat ovat itsekin kohentaneet omia toimintaedellytyksiään. Markkinoilta on poistunut paljon ylimääräistä kapasiteettia alaa pyyhkineen konsolidaatio- eli yhdistymisaallon myötä.
Viime vuonna esimerkiksi Transocean hankki omistukseensa kilpailevan Songa Offshore SE:n ja äskettäin samainen Transocean päätti ostaa myös syvänmeren porauksiin erikoistuneen Ocean Rig UDW:n 2,7 miljardin dollarin yrityskaupalla.
Miljardikauppoja on tehnyt myös Lontoossa toimiva Ensco Plc, joka osti viime vuonna Atwood Oceanicsin 1,76 miljardilla dollarilla. Lontoolaiset olivat jälleen asialla lokakuussa, kun he hankkivat omistukseensa pienemmän kilpailijan Rowan Cos Plc:n 2,38 miljardilla dollarilla. Tämän kaupan kohteena oli myös Rowanin siivu yhteisyrityksestä Saudi-Arabian valtiollisen öljyjätti Aramcon kanssa.

Rystad Energyn öljyanalyytikko Oddmund Fore arvelee, että tyypillisesti Persianlahdella tarvittavien matalan veden jack-up -porauslauttojen kysyntä elpyy valtiollisten Aramcon ja Qatar Petroleumin hankkeiden ansiosta. Toisaalta porauskaluston kysyntä on kohentunut myös Yhdysvaltain Meksikonlahden kentillä ja Länsi-Afrikassa.

– Porauslauttojen tarve kasvaa ja samalla kaluston päivävuokrat nousevat, Fore sanoo Reutersille.
Öljynporaus siirtyy ultrasyville vesille
Viime aikoina mannerjalustojen offshore -öljykenttiä on huutokaupattu hyvällä menestyksellä sekä Brasiliassa, Meksikossa että Guayanan edustalla, jossa on löydetty uusia ja lupaavia öljyesiintymiä. Varsinkin öljyjätit Royal Dutch Shell ja yhdysvaltalainen Chevron ovat kilpailleet rajusti osuuksista Brasilian mannerjalustan kentillä.
Markkinatutkimuksia tekevä IHS Markit arveleekin, että huutokauppojen seurauksena porauslauttojen kysyntä nousee keskimäärin 521 yksikköön, kun vuonna 2018 on maailmassa ollut keskimäärin käytössä 453 öljynporauslauttaa.
– Odotamme varsinkin syvänmeren porauskaluston markkinoiden kääntyvään parempaan suuntaan, Transoceanin toimitusjohtaja Jeremy Thigpen sanoi syyskuussa Oslossa pidetyssä tilaisuudessa.
Samoihin aikoihin Diamond Offshoren toimitusjohtaja Marc Gerard totesi, että ensi merkit offshore -alan orastavasta elpymisestä ovat jo kaikkien nähtävillä.
Jaa artikkeli