Tulli on tutkinut törkeää valmiste- ja arvonlisäveropetosta, jossa suomalaisen rahtialuksen kapteenin epäillään salakuljettaneen vuosina 2013–2014 Saksasta Suomeen lähes 1,1 miljoonaa savuketta ja yli 1 200 litraa väkevää alkoholia. Salakuljetuksessa on hyödynnetty järjestelmällisesti laillista alustoimitusmenettelyä, jonka tarkoituksena on hankkia verottomasti ja tullittomasti tavaroita miehistön kulutettavaksi aluksella. Tullin esitutkinnan mukaan miehistön kulutukseen aluksella on päätynyt noin 37 000 savuketta ja alkoholia ei ollenkaan.
Tullin esitutkinnassa on selvinnyt, että epäilty oli hankkinut Saksasta verottomasti savukkeita ja alkoholia 48 eri kerralla. Savukkeet ja alkoholi oli aina lastattu Saksassa epäillyn pakettiautoon, joka oli rahtialuksessa. Aluksen saavuttua Suomeen epäilty oli ajanut pakettiauton ulos, toimittanut salakuljetetut savukkeet ja alkoholit edelleen myytäväksi ja palannut alukselle.
Verohallinto on laskenut Tullin Saksasta oikeusavulla saaman materiaalin perusteella, että epäilty on välttänyt valmiste- ja arvonlisäveroja yhteensä noin 230 000 euroa. Verohallinto on katsonut savukkeiden ja alkoholin laittoman myynnin olleen Suomessa niin suurta, että sitä voi pitää liiketoiminnan harjoittamisena.
Epäilty vältteli esitutkintatoimenpiteitä
Tulli tutki samaa veropetostapausta jo vuosina 2014–2015. Tuolloin epäiltynä olevaan suomalaisen rahtialuksen virolaiseen kapteeniin ei voitu kohdistaa esitutkintatoimenpiteitä, koska hän irtisanoi itsensä kapteenin tehtävästä ja poistui Suomesta. Vuonna 2017 epäilty vangittiin poissaolevana ja hänestä tehtiin eurooppalainen pidätysmääräys. Kesäkuussa 2019 epäilty otettiin kiinni Virossa, jonka jälkeen hänet luovutettiin virolaisen tuomioistuimen päätöksellä Suomeen vastaamaan törkeästä veropetoksesta.
Savukkeiden ja alkoholin alustoimituksista vastasi kapteeni
Tullin esitutkinnan mukaan rahtialuksen varustamo ei ole ollut osallisena törkeässä veropetoksessa. Varustamon erillisen ohjeen mukaan laivan kapteeni vastaa aluksen henkilökunnan savukkeiden ja alkoholin alustoimituksista. Henkilökunnan alkoholinkäyttö aluksella on kielletty.
Tullin esitutkinta on päättynyt. Tapaus on syyteharkinnassa, ja se käsitellään Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa. Aluksen kapteeni on edelleen vangittuna, ja asiakokonaisuuden syytteen nostamisen määräaika on 3.9.2019.