Merenkulun heikoista näkymistä huolimatta ruotsalaisvarustamot ovat tilanneet enemmän aluksia kuin vuosiin. Maan merenkulkutilastojen mukaan uusia aluksia rakennetaan 25 miljardilla kruunulla, ja tonnistossa on mukana niin tankkereita, autonkuljetusaluksia kuin lng:tä polttoaineena käyttäviä ropax-laivojakin.
Merenkulun etujärjestö Svensk Sjöfartin toimitusjohtaja Pia Berglund sanoo, että ruotsalaisten varustamoiden tilauslistoilla ei ole ollut yhtä paljon uudisrakennuksia sitten maailmanlaajuisen finanssikriisin alkamisen vuonna 2008.
– On sikäli positiivista, että tämä osoittaa, että moni varustamo selviytynyt läpi vaikeiden aikojen ja että niin moni yritys on säilyttänyt tulevaisuudenuskonsa, Berglund sanoo Dagens Industrissa.
Tilastojen mukaan ruotsalaisvarustamoilla on juuri nyt tilauksessa kaikkiaan 44 uudisrakennusta.
– Näiden alustilausten kokonaisarvo liikkuu jossakin 20-25 miljardin kruunun välimailla eli niiden arvo on erittäin suuri, Berglund sanoo.
Paljon eri tyyppisiä aluksia
Tilauskannassa on sekä tankkereita, autonkuljetusaluksia että autolauttoja eli runsaasti eri tyyppisiä uudisrakennuksia. Tilaajien joukossa ovat kaikki Ruotsin suurimmat varustamot, kuten Stena, Wallenius ja Rederi AB Gotland.
Kuten DI on jo aiemmin kertonut, maailman suurimpien autovarustamojen kastiin noussut Wallenius on tilannut uuden autonkuljetusaluksen, jonka hinta nousee noin kuuteen miljardiin kruunuun.
Walleniuksen toimitusjohtaja Anders Boman sanoo varustamon sekä uusivan aluskantaansa että hakevan orgaanista kasvua ajoneuvojen kuljetusmarkkinoilla.
Ruotsin vanhin matkustajavarustamo, vuodesta 1865 toiminut Rederi AB Gotland on tehnyt kautta historiansa suurimmat alustilaukset. Varustamo on tilannut kaksi ropax-alusta, jotka käyttävät polttoaineena lng-kaasua. Ensimmäinen alus valmistuu vuoden 2017 aikana ja se aloittaa liikennöinnin manner-Ruotsin ja Gotlannin välillä.
– Kyseessä on kaikkien aikojen suurin investointimme, jonka suuruus asettuu kolmen miljardin kruunun tietämille. Odotamme jännittäviä aikoja lähivuosina, toimitusjohtaja Håkan Johansson sanoo.
Johansson kiittelee Ruotsin valtion lupausta jatkaa Gotlannin liikennettä ainakin vuoteen 2017 saakka.
– Se oli tämän palapelin ratkaiseva osanen, joka mahdollisti ensimmäisen ropax-aluksen tilauksen. Aiomme toki kasvaa muutenkin, Johansson kertoo.
Stenalla Ruotsin paksuin tilauskirja
Maan suurin varustamo, perheyhtiö Stena on tilannut kaikkein eniten uusia aluksia. Stena oli jo aiemmin sopinut kiinalaisen telakan kanssa neljän lautan jättikaupoista, ja nyt ruotsalaisvarustamo aikoo käyttää myös optionsa neljään samanlaiseen alukseen.
Eräiden muiden ruotsalaisvarustamoiden tapaan Stenakin on tilannut myös tankkereita, osaksi yhdessä pörssiyhtiö Concordia Maritimen kanssa. Tilauksessa on 13 tankkeria yhteensä noin 4,5 miljardin kruunun arvosta. Nämä 50 000 tonnin tuotealukset kuljettavat erilaisia öljytuotteita ja kemikaaleja.
– Kyseessä on eräs suurimmista aluskaupoistamme. Tähän mennessä kahdeksan alusta on toimitettu ja uusia valmistuu noin kolmen kuukauden välein, Stena Bulkin toimitusjohtaja Erik Hånell kertoo DI:lle.
Hånellin mukaan Stena kykeni uudella aluskatraallaan hyödyntämään tankkerimarkkinan yläkierrettä vuonna 2015, jolloin varustamo ylsi ´kaikkien aikojen parhaaseen tulokseensa.´ Hän ei kuitenkaan kerro, miten suureksi voitto kasvoi.
Stenakin on suitsinut aikarahtausta
Niinpä DI huomauttaakin siitä, että viime kuukaudet ovat merkinneet alamäkeä myös tankkeribisneksissä.
– Markkinoilla on ylikapasiteettia ja liian suuret tonnistot tekevät vuosista 2017 ja 2018 vaikeita. Olemme varautuneet tähän vähentämällä sisään päin aikarahdattua tonnistoa rajusti, Hånell selostaa ja uskoo Stena Bulkin selviytyvän tänäkin vuonna plussan puolelle.
– Vuoden 2016 alussa operoimme yli 120 erityyppisellä tankkerilla. Nyt kun olemme alentaneet tulosohjaustamme, on alusmääräkin sen myötä pudonnut noin 90 tankkeriin, hän jatkaa.
Dagens Industrin tuntuu olevan vaikea jakaa suurten ruotsalaisvarustamoiden tulevaisuuden toiveita ainakaan ensi vuodelle, josta povataan monelle todella tiukkaa aikaa.
Myös Stenan Erik Hånell uskoo bulkkereiden, konttialusten ja tankkereiden vuodesta tulevan erittäin haasteellisen vuonna 2017.
– Taloudellisesti vakaat varustamot menestyvät sekä sellaiset, joilla on monta tukijalkaa asiakkaiden houkuttelemiseksi, hän aprikoi.