Kymmenkunta vuotta sitten StoraEnso uudisti paperituotteiden logistisia järjestelyjä Suomessa ja avasi mm uuden linjan ns SECU-konteilla Oulusta Göteborgiin ja Lyypekkiin.
Vuodenvaihteessa tämä liikenne on järjestelty uusiksi. Liikenteen hoitajaksi on aikarahtipohjalla vaihtunut Svenska Orient Linien (SOL). Erikoisrakennetut, Rauman telakalla vv. 2006-2007 rakennetut IASuper SECU-RoRo laivat ovat samalla vaihtaneet nimet; uudet nimet ovat varustamon perinteiden mukaiset Thuleland, Tundraland ja Tavastland.
Alukset ajavat nyt Lyypekin kautta Zeebruggeen, josta on tehty Stora Enson eurooppalainen hubisatama; Pohjois-Suomesta tulevat laivat ajavat kerran viikossa lisäksi nyt Zeebruggesta edelleen Tilburyyn Isossa Britanniassa. SOL on lopettanut liikenteen Hankoon, mutta on vastaavasti avannut tammikuussa uuden linjan Ventspilsistä Zeebruggeen, josta tarvittaessa rahdit viedään edelleen Tilburyyn kerran viikossa. SOL hoitaa muutenkin nyt Stora Enson koko metsäteollisuustuotteiden systeemiliikenteen Pohjois-Suomesta ja Ruotsista, yhteensä vuositasolla noin 2,5 miljoonaa tonnia. SOL:n rooli on kokonaisvaltainen, se hoitaa paitsi itse liikenteen ja sen aikataulutuksen, myös Stora Enson kaluston, mukaanlukien SECU-yksiköt, laivoille tehtävät hankinnat ja vastuun kustannuksista ja toimituksista. Stora Enson liikenne koordinoidaan SOL:n oman SOL Continent Linen kanssa ja Stora Ensolta vapaaksi jäävän kapasiteetin SOL voi myydä muille asiakkaille.