Suomen lippu nousi Viking XPRS:n perään

Suomen lippu nostettiin juhlallisin menoin Viking XPRS:n perään laivan siirtyessä Suomen alusrekisteriin – Merimies-Unionissa ollaan erittäin tyytyväisiä.

Lipunvaihtoseremoniassa Helsingin Katajanokalla ilmoille kajahti Maamme-laulu. Kuvassa aluksen kapteenit Stefan Karell (vas.) and Stefan Dahlström. Kuva: Ville Vappula

Viking Linen asema Suomen suurimpana meriliikenteen työnantajana vahvistuu, kun Helsingin ja Tallinnan välillä seilaava Viking XPRS liittyi 6.3.2023 Suomen alusrekisteriin. Merimies-Unionin puheenjohtaja Kenneth Bondasin mukaan lipunvaihto on todella tärkeää suomalaiselle merenkululle.

Aker Yardsin Helsingin-telakalta vuonna 2008 valmistunut alus aloitti liikennöinnin Ruotsin lipun alla. Viron alusrekisterissä se on ollut vuodesta 2014. Lipunvaihdon myötä aluksen henkilöstö siirtyy suomalaisen palkkausjärjestelmän piiriin ja suoraan Viking Linen työntekijöiksi. Aiemmin miehistö teki töitä virolaisen henkilöstövuokrausfirman kautta.

– Aluksemme työllistää 175 henkilöä. Heistä kymmenisen prosenttia työskenteli aiemmin M/S Rosellalla, joka siirtyi aiemmin tänä vuonna uudelle omistajalle Kreikkaan. Meillä on myös muilta aluksiltamme siirtyneitä ammattilaisia sekä laivan aiemman miehistön jäseniä. Muutos helpottaa rekrytointiamme ja luo henkilöstöllemme lisää mahdollisuuksia siirtyä laivalta toiselle, kapteeni Stefan Dahlström kertoo.

Suomen Merimies-Unionissa ollaan erittäin tyytyväisiä

– Viking XPRS:n ja aluksen työpaikkojen saaminen Suomen lipun alle on todella tärkeää suomalaiselle merenkululle. Lipunvaihto vahvistaa merenkulkumme luotettavuutta ja osaamista. Samalla se on osoitus siitä, että suomalaisiin merimiehiin luotetaan, Kenneth Bondas sanoo.

– XPRS:n siirtyminen Suomen alusrekisteriin lisää kotimaista kuljetuskapasiteettia, mikä on tärkeää huoltovarmuutemme kannalta. Kyseessä on merkittävä tapaus myös siksi, että alusten takaisinliputukset ovat erittäin harvinaisia – vuosikymmenten saatossa on nähty paljon useammin ulosliputuksia. Merenkulkumme kilpailukyvystä kertoo, että monet uudet matkustaja-alukset, kuten Viking Glory, on rekisteröity Suomeen, Bondas jatkaa.

Viking Linen palveluksessa Suomessa ja Suomen alusrekisterissä olevilla laivoilla työskentelee 1 200 vakituista merityöntekijää ja noin 500 keikkatyöntekijää. Varustamon viidestä laivasta neljä – Viking XPRS, Viking Glory, Viking Grace ja M/S Gabriella – ovat Suomen alusrekisterissä. Tukholmasta Ahvenanmaalle risteilevä M/S Cinderella puolestaan seilaa Ruotsin lipun alla.

– Kotimaisuus ja vastuullisuus ovat meille tärkeitä arvoja, joiden eteen teemme konkreettisia tekoja. Olemme iloisia, kun voimme nyt tuoda Viking XPRS:n Suomen alusrekisteriin. Tallinnan ja Helsingin välinen reitti on tärkeä paitsi turismille myös Suomen, Viron ja muiden Baltian maiden väliselle työmatka- ja rahtiliikenteelle sekä maamme huoltovarmuudelle. Viime vuonna meillä oli Tallinnan-reitillä 1,4 miljoonaa matkustajaa, Viking Linen toimitusjohtaja Jan Hanses sanoo.

Vaula Aunola

Jaa artikkeli