Tästä yksi esimerkki sunnuntailta, kun Tammisaaren merivartioaseman partio havaitsi partioinnin yhteydessä jääalueella neljän aikuisen ja sylilapsen seurueen. Seurue oli liikkeellä jalan ja mönkijällä. Seurue kertoi heidän moottorikelkan menneen juuri yllättäen jäästä läpi paikassa, josta olivat muutamaa päivää aiemmin ajaneet. Kukaan heistä ei ollut joutunut veden varaan, vaan he olivat viime hetkellä päässeet pois moottorikelkan kyydistä.
Jäätilanne Suomenlahden alueella
Jäätilanne esimerkiksi itäisen Suomenlahden saariston ulkopuolella on muuttunut niin, että jään reuna on linjalla Huovari- Ulkotammio-Koivuluoto-Haapasaari. Haapasaaren aseman rannassa on jo melkein avovesi.
Jäätilanne Helsingin edustalla on heikko. Kiinteää jäätä on vain rantojen läheisyydessä, ulompana merellä on yksittäisiä jäälauttoja tai sohjoa. Helsingin merivartioasema havaitsi viime viikolla tuulten pakanneen ajoittain paksuja jäälauttoja Suomenlinnan edustalle niin, että venekalustolla oli hankala päästä läpi.
Suomenlahden merivartiosto kehottaa turvalliseen liikkumiseen jäällä ennakkovarautumisen kautta. Lisää tietoa aiheesta: www.raja.fi/tietoa/tiedotteet.
Sää merellä myös muuttuu nopeasti. Tästä yhtenä esimerkkinä on merivartioston Twitterissä (twitter.com/Merivartiosto) 22.3. julkaistu video, jossa myrskypilvet ja -tuuli muuttavat aurinkoisen kelin erittäin nopeasti huonoksi.
Rajanylitystoimintaa viikolta 12
Viikolla 12 Helsinki-Vantaan lentoasemalla tavattiin 5 ns. Transit Without Visa -matkustajaa. Kyseissä tapauksissa toimintatapana on, että viisumivelvollinen henkilö hankkii lentoliput Schengen-alueen ulkopuolisesta kohteesta Helsinkiin ja siitä edelleen Schengen-alueen ulkopuolelle. Jatkolentoa Helsingistä ei ole kuitenkaan aikomus käyttää vaan tarkoitus on anoa turvapaikkaa Suomesta.
Viikolla 12 havaittiin 5 tapauksen yhteydessä yhteensä kolme 6 väärää/väärennettyä asiakirjaa. Helsinki-Vantaan lentoasemalla sekä Helsingin satamassa käännytettiin tai evättiin pääsy maahan 21 henkilöltä.
Yhdessä käännytystapauksessa Sataman rajatarkastusyksikön partio oli saanut ennakkotiedon 25.3. Helsingin satamaan saapuvasta valkovenäläisestä henkilöstä, jolla on voimassaoleva maahantulokielto Schengen-alueelle. Henkilö saapui Tukholmasta ja oli varastanut tavaraa laivalla. Laivan turvamiehet olivat laittaneet henkilön yöksi säilöön. Henkilö käytiin hakemassa laivalta ja poistettiin maasta hallinnollisten toimenpiteiden jälkeen.