Tallink-konserni julkaisi vuoden 2022 toisen vuosineljänneksen tuloksen. Konsernin liikevaihto kasvoi 139,4 prosenttia eli 120 miljoonaa euroa huhti-kesäkuussa viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna ollen 206 miljoonaa euroa (86,1 miljoonaa euroa 2021/Q2). Tulos ennen korkoja, veroja ja poistoja (EBITDA) toisella vuosineljänneksellä oli 28,7 miljoonaa euroa (4,4 miljoonaa euroa 2021/Q2) ja vaikkakin konserni ylsi voittoon kesäkuussa, oli raportointikauden tappio 0,7 miljoonaa euroa (nettotappio oli 24,3 miljoonaa euroa 2021/Q2).
Konsernin käyttökate ennen polttoainekustannuksia vuoden 2022 toisella vuosineljänneksellä oli lähes vertailukelpoinen vuoden 2019 toisen neljänneksen tasoon, mikä oli vain 2,0 miljoonaa euroa pienempi kuin vuonna 2019. Yhtiö on toteuttanut useita toimenpiteitä polttoainekustannusten nousuun liittyvien riskien pienentämiseen mm. tilapäisen polttoainelisän käyttöönotto sekä nesteytetyn maakaasun käytön väliaikainen keskeyttäminen huomattavasti korkeampien kustannusten ja toimitusongelmien vuoksi.
Tallink-konserni kuljetti 1.1.–30.6.2022 yhteensä 2,3 miljoonaa matkustajaa, mikä on 227 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavalla ajanjaksolla (694 991 matkustajaa 2021/H1). Konsernin tilikauden liikevaihto kasvoi 123,3 prosenttia ja oli 312,2 miljoonaa euroa. Tulos ennen korkoja, veroja ja poistoja (EBITDA) vuoden 2022 ensimmäisellä puoliskolla oli 17,7 miljoonaa euroa (-1,9 miljoonaa euroa 2021/H1) ja nettotappio oli 40,7 miljoonaa euroa (58,8 miljoonaa euroa 2021/H1).
– Huolimatta haasteista, joita kohtaamme maailmanlaajuisesti vuonna 2022, liiketoimintamme tämän vuoden toisen vuosineljänneksen tulos osoittaa joitain merkkejä elpymisestä, joita odotimme kovasti tänä vuonna. Äärimmäisten poliittisten ja taloudellisten myllerrysten keskellä ja ennennäkemättömän maailmanlaajuisen terveyskriisin jälkeen kesäkuussa saavuttamamme pieni voitto sekä lähes nollatulos koko vuosineljännekseltä on tulosta jokaisen työntekijän aidosta kovasta työstä ja sitoutumisesta, Tallink-konsernin toimitusjohtaja Paavo Nõgene kommentoi.
– Toisen vuosineljänneksen tulokset osoittavat, että viime vuosien aikana tehtyjen päätösten ja toiminnan tehostamisen ansiosta pystymme saavuttamaan lähes nollatuloksen myös tilanteessa, jossa matkustajamäärämme ovat merkittävästi alhaisemmat kuin ennen Covidia. Jatkamme liiketoimintamme sopeuttamista uusiin haasteisiin, joita ovat merkittävästi korkeampi polttoaineen hinta ja korkeammat hinnat useilla osa-alueilla yleisesti, toimitusongelmat, maailmanlaajuiset matkailuluottamuksen vaihtelut ja paljon muuta. Tällä hetkellä keskitymme vahvan Q3:n tekemiseen, joka on historiallisesti aina ollut tilikauden paras vuosineljännes matkustamisen huippusesongin vuoksi, sekä riskienhallinnan kannalta oikeiden päätösten tekemiseen ja yhtiömme valmistelemiseen syys-talvikaudeksi, Nõgene sanoo.
Vaula Aunola