Ylikapasiteetti uhkaa pehmentää alkuvuonna hyvin kehittyneitä raakaöljyn kuljetuksia. Vuoden toisella puoliskolla valmistuu noin 85 vlcc- ja aframax-luokan uudisrakennusta, jotka pudottavat rahtihintoja. Laivanvarustajat saattavat taas kerran ampua itseään jalkaan, eräät analyytikot pohtivat markkinoiden näkymiä.
Tankkerivarustamoille vuosi 2015 oli paras sitten 2008 boomin aikojen, ja trendi on jatkunut suotuisana myös tämän vuoden alussa.
Öljyalan taivaalle kerääntyy kuitenkin tummia pilviä, sillä kysynnän heikentyminen pudottaa myös rahtien hintoja. Tienestien kompensoimiseksi juuri nyt halpaa raakaöljyä on varastoitu tyhjiin tankkereihin erityisesti Rotterdamin ja Singaporen redeille.
Tonnisto lihoo seitsemän prosenttia
Laivameklarit varoittavat trendistä, jonka vaikutukset tuntuvat loppuvuodesta alkaen. Maailman tankkereiden tonnisto lisääntyy seitsemän prosenttia, kun varustamot saavat käyttöönsä peräti 85 uutta vlcc- ja aframax-luokan alusta vuoden toisella puoliskolla.
Brittiläisen laivanisännistöyhtiö Clarksonin ja newyorkilaisen meklarifirma Poten & Partnersin laskelmien mukaan maailman tonnistossa on nykyään 1 173 vlcc- ja suezmax-luokan tankkeria. Näistä 23 valmistui tämän vuoden alkupuoliskolla. Ensi vuonna markkinoille tulee 47 uudisrakennusta.
– Ikävä kyllä markkinatilanne näyttää taas kerran siltä, että laivanvarustajat ampuvat itseään jalkaan. Olemme nähneet niin monta kertaa sen, miten alustarjonta vaikuttaa rahtien hintoihin. Toisella neljänneksellä rahdit laskevat jyrkästi, laivameklari Banchero Costan eli Bacostan tutkimusjohtaja Ralph Leszczynski harmittelee.
Paineita rahdeissa ja alusvuokrissa
Uudet laivat valmistuvat juuri samaan aikaan kun Aasian heikentynyt kasvu hidastaa kysyntää ja öljynjalostamot yrittävät vaimentaa suuren tarjonnan vaikutuksia hintoihin.
Vlcc (very large crude carrier) -alusten päivävuokrat ovat keikkuneet 50 000-65 000 kieppeillä jo vuoden verran. Tasoa on pidetty oloihin nähden kohtuullisena, vaikka sitä ei voi verrata huippuvuoden 2008 vuokriin, jotka Clarksonin mukaan olivat tapissaan 92 511 dollaria päivässä.
Merenkulun edunvalvoja Bimcon johtava analyytikko Peter Sand lohduttaa tankkerivarustajia sillä, että tänäkään vuonna alusvuokrat tuskin putoavat vuoden 2014 huippualhaisiin 27 500 dollarin päivävuokriin.
Edessä kuoppaista keliä, vaan ei myrskyä
Maailman kahdeksanneksi suurin tankkerivarustamo, norjalainen Frontline sanoo yltävänsä nollatulokseen vlcc-aluksissa 22 500 dollarin päivävuokrilla. Hieman pienemmät suexmaxit pääsevät samaan 19 700 dollarilla.
Frontline ei kuitenkaan odota vuokrien putoavan näin alas, Reuters kirjoittaa.
Varustamot käyttävät yhä uudempaa – alle 15 vuotta vanhaa – tonnistoa, ja näiden alusten polttoainekulutus on pienempi.
– Asiakkaamme rahtaavat mieluummin uusilla tankkereilla, ja tämä näkemys kasvaa trendinomaisesti, Frontlinen pääjohtaja Robert Hvide Macleod sanoo.
Iäkkäämpää tonnistoa siirretään muuhun käyttöön
– Varastoalusten määrä kasvaa vuosina 2017-18, Energy Maritime Associatesin toimitusjohtaja David Boggs arvelee.
Alusten ikääntyessä myös niiden korjaus, huolto- ja ylläpito kallistuvat. Vlcc-alusten tapauksessa tämä käänne tapahtuu 18 vuoden iässä.
Norjalaisen laivameklari Fearnleyn ynnäilyjen mukaan maailman vlcc-tonnisto supistuu kolmanneksella vuoteen 2025 mennessä. Tuolloin alusten määrä putoaa 457 laivaan nykyisestä 672 yksiköstä, edellyttäen ettei uudisrakennuksia ollenkaan rakennettaisi.
– Jos kykenemme sopeutumaan tämän ja ensi vuoden kuoppaisiin keleihin, pitäisi supertankkereiden bisnesten sujua vuoden 2018 jälkeen tyynillä vesillä, Bancostan Leszczynski arvelee.