Tutkimusalus liikkeelle kalanperkuujätteillä

Suomen ympäristökeskus SYKEn omistama tutkimusalus Aranda on tähän asti käyttänyt fossiilisia polttoaineita, joista vapautuu ilmakehään suuria määriä hiilidioksidia. SYKEn omien laskelmien mukaan alus on suurimpia yksittäisiä hiilidioksidin tuottajia koko keskuksen toiminnassa. Nyt asiaan tulee muutos: pian alus toivottavasti kulkee kalavoimalla.

Vuonna 1989 valmistunut suomalainen Aranda on esikuva monille muille pohjoisilla vesillä toimiville tutkimusaluksille.

Suomen ympäristökeskus SYKEn omistama tutkimusalus Aranda on tähän asti käyttänyt fossiilisia polttoaineita, joista vapautuu ilmakehään suuria määriä hiilidioksidia. SYKEn omien laskelmien mukaan alus on suurimpia yksittäisiä hiilidioksidin tuottajia koko keskuksen toiminnassa. Nyt asiaan tulee muutos: pian alus toivottavasti kulkee kalavoimalla.

– Haluamme käyttää kotimaista biopolttoainetta, jotta aluksen hiilijalanjälki pienenee. Tahdomme ottaa hyötykäyttöön nimenomaan eloperäistä jäteainetta, joka muuten heitettäisiin pois. Tavoitteena on myös olla omavaraisia polttoaineen suhteen, kertoo SYKEn merikeskuksen kehittämispäällikkö Juha Flinkman.

Aranda on siirtymässä käyttämään kalanperkeistä valmistettua bioöljyä. Toistaiseksi bioöljyä käytetään laivan lämmitykseen, mutta lähitulevaisuudessa tarkoitus on, että alus myös kulkisi sillä. Nykyinen Aranda valmistui vuonna 1989 suomalaisen merentutkimuksen tarpeisiin. Alus seilaa pääasiassa Itämerellä, mutta sitä on käytetty myös Antarktiksella ja pohjoisella Atlantilla.

Suomalaiset näyttävät bioöljyssä mallia

Arandan miehistö on usean vuoden ajan kilpailutettu, ja viimeksi ympäristökeskeinen ajattelu nostettiin keskeiseksi kilpailukriteeriksi. Valinnan edellytyksenä oli muun muassa valmius osallistua vähäpäästöisen aluksen suunnitteluun ja toimintaan.

Voittajaksi valikoitui turkulainen Meriaura Group -konserni. Konserniin kuuluva varustamo tuottaa Arandalle bioöljyä kotimaisesta eloperäisestä jätteestä, kuten kalanperkeistä.

Kalanperkuujätteitä on hyödynnetty bioöljyn tekemisessä jo noin kymmenen vuoden ajan, kertoo Meriaura Groupin toimitusjohtaja Jussi Mälkiä. Bioöljyn valmistamisen kalateollisuuden jätteistä aloitti konserniin kuuluva uusikaupunkilainen Sybimar vuonna 2005.

Aranda on maailman ensimmäinen tutkimusalus, jossa käytetään kalanperkeistä tehtyä öljyä. Parin vuoden kuluttua aluksella alkavat mittavat korjaukset, joissa polttoainejärjestelmä on tarkoitus vaihtaa bioöljyn polttoon sopivaksi.

Sekä Flinkman että Mälkiä kertovat, että suomalainen idea on kiinnittänyt paljon huomiota ulkomailla.

– Kyllä suomalainen teknologia on tässä eturintamassa, Flinkman sanoo.

Hän lähtee kesäkuun alussa Irlantiin eurooppalaisten tutkimusalusoperaattoreiden vuosittaiseen kokoukseen kertomaan bioöljyn käytöstä Arandalla. Mälkiä on Flinkmanin kanssa samaa mieltä.

– Olemme edelläkävijöitä. Olen kuullut huhuja, että maailmalla on aloitettu vastaavanlaisia projekteja meidän perässämme.

Lähde: www.ymparisto.fi/Klimaatti

Jaa artikkeli