Kirves heiluu Yhdysvaltain seitsemännessä laivastossa sen jälkeen kun seilorit melkein upottivat ohjushävittäjä USS Fitzgeraldin, joka törmäili konttialuksen kanssa kesäkuussa. Laivaston esikunta on siirtänyt sivuun kaksi komentajaa ja vahdissa olleen ylipursimiehen. Rangaistuksia on tiedossa muillekin.
Haverissa kuoli seitsemän amerikkalaista merisotilasta, ja turman tutkimukset jatkuvat yhä. Reutersin mukaan nyt julkistetuissa rangaistuksissa otetaan ensi kerran kantaa siihen, että USS Fitzgeraldin törmäily oli amerikkalaisen sotalaivan vika.
– Haveri olisi ollut vältettävissä ja se johtui heikoista merenkulkutaidoista molemmilla aluksilla. Fitzgeraldilla onnettomuus johtui lepsusti pidetyistä vahtivuoroista ja huonosta johtamisesta, 7. laivasto sanoo tiedotteessaan.
Reutersin tietojen mukaan Filippiineille liputettu konttialus ACX Crystal viestitti sotalaivalle lampuilla noin kymmenen minuuttia ennen rysähdystä. Vastausta ei tullut eikä Fitzgerald muuttanut kurssiaan, filippiiniläisaluksen päällikkö kertoo kesäkuun 17. aamuyöllä sattuneesta haverista.
Merenkulun sääntöjen mukaan kauppalaivalla oli etuajo-oikeus, mikä ilmenee siitäkin, että konttialus osui sotalaivaan tyyrpuurin puolelle.
Miksi johtokeskus nukkui?
Eräiden tuntemattomina pysyttelevien amerikkalaisten meriupseereiden mielestä on kummallista, että ohjusristeilijän taistelunjohtokeskus ei havainnut lähestyvää 30 000 tonnin konttialusta. Ainakaan ohjusristeilijän varusteista havaintojen puute ei voi johtua, sillä USS Fitzgerald on varustettu viimeisen päälle laitteilla, joilla kyllä tiedetään, mitä ympärillä tapahtuu.
Jupakan selvittelyjen ensi vaiheessa komentaja Bryce Benson on siirretty sivuun tehtävistään, ”koska 7. laivasto ei enää luota hänen johtamiskykyynsä.”
Samoin on käynyt komentaja Sean Babbittille ja ylipursimies Brice Baldwinille siitä syystä, että ”he eivät osoittaneet tarpeellista valmiutta ja aloitekykyä vahtivuoroillaan ennen tärmäystä.”
Vakavia virheitä – lisää rangaistuksia
Amiraali Bill Moranin mukaan 7. laivasto tulee rankaisemaan noin yhdeksää muuta miehistön jäsentä huonon merenkulkutavan takia.
– Aluksella tehtiin vakavia virheitä, joiden takia merimiehiä kuoli ja loukkaantui, Moran sanoo.
Amiraali sanoo menettäneensä luottamuksensa komentaja Bensonin kykyyn johtaa sota-alusta.
http://www.reuters.com/article/us-usa-navy-asia-idUSKCN1AX2TS