USA rakentaa risteilyterminaaleja Alaskasta Floridaan

Risteilyalan etujärjestö CLIA povaa alalle 28 miljoonaa matkustajaa ja erittäin hyvää vuotta. Matkustajamäärien paisuminen näkyy erityisesti Pohjois-Amerikan markkinoilla ja siinä, että Yhdysvalloissa rakennetaan neljä uutta risteilyterminaalia maan eri kolkille.

Kuva Kari Martiala
CLIA:n (Cruise Lines International Association) arvioiden mukaan risteilyvieraiden määrä kasvaa Yhdysvalloissa ja Kanadassa vuonna 2018 viiden prosentin vauhtia edellisvuodesta. Jo viime vuonna Pohjois-Amerikan osuus oli 49 prosenttia maailman kaikista risteilymatkustajista eli yli 13 miljoonaa ihmistä.
 
Kahden viimeksi kuluneen viikon aikana Yhdysvalloissa on tehty investointipäätökset neljästä uudesta terminaalista, joiden satamat sijaitsevat Alaskasta Teksasin kautta Floridaan, The Maritime-Executive kertoo.
 
RCCL panostaa Meksikonlahdelle
 
Teksasissa sijaitsevan Galvestonin sataman hallitus on tehnyt aiepöytäkirjan risteilyvarustamo Royal Caribbean Cruisesin kanssa uuden terminaalin rakentamisesta Meksikonlahdelle. Esisopimus näyttää johtavan 60 vuotta kestävään yhteistyöhön; alkuperäistä 20 vuoden leasing-sopimusta jatketaan kerrallaan aina neljällä kymmenvuotisella optiokaudella.
 
Galvestonin kustannuksista ei ole vielä kerrottu, mutta alustavien tietojen mukaan terminaalirakennuksen pinta-ala on noin kaksi hehtaaria. Alueen laitureiden parantaminen on aloitettu ja töillä on jo aika kiire, sillä itse terminaali kaavaillaan avattavaksi vuonna 2021.
 
– Royal Caribbean on 15 vuoden aikana tuonut Galvestoniin yli 2,4 miljoonaa risteilyvierasta. Arvioimme matkustajaliikenteen tuovan alueen liike-elämälle 65 miljoonan dollarin piristysruiskeen joka vuosi. Uusi terminaali on keskeinen osa kasvuamme, emoyhtiö Royal Caribbean Internationalin toimitusjohtaja Michael Bayley sanoo.
 
Tällä hetkellä kaksi varustamon alusta (m/s Liberty of the Seas ja m/s Vision of the Seas) käyttää Galvestonin satamaa, joka odottaa uuden terminaalin kasvattavan matkustajamäärää vuosittain miljoonalla risteilyvieraalla sopimuksen ensi vuosista lähtien.
 
Norwegian luottaa arktiseen kasvuun

 
Toinen yhdysvaltalainen varustamo Norwegian Cruise Line on sopinut kumppanuudesta Alaskan alkuperäisten asukkaiden omistaman Huna Totem Corporationin kanssa. Diilin tarkoituksena on rakentaa kesällä 2020 valmistuva terminaali Alaskan Hoonahissa sijaitsevaan Icy Strait Pointiin.
Terminaalin käyttäjiä ovat Norwegianin Breakaway Plus -luokan risteilyalukset. Samalla emovarustamo Norwegian Cruise Line Holdings saa etuoikeudet laitureiden käyttöön.
Alaskaan näyttää kesäisin riittävän tunkua, sillä risteilykaudella 2019 Icy Strait Pointissa aikovat vierailla ainakin Oceania Cruises -varustamon m/s Regatta, Seven Seasin m/s  Mariner sekä Norwegian Jewel- ja Norwegian Joy -nimiset alukset.
Hoonahin kaupunki on jo rakentanut Icy Straitiin lisää ravintola- ja ostosalueita sekä terästänyt alueen retkeilytarjontaa eli paikallisia ekskursioita.
Turun jytkylaivalle oma terminaali
Kuten Navigatorissa on jo kerrottu, saa Meyerin Turun telakalla vuonna 2020 valmistuva Carnivalin m/s Mardi Gras tuliterän terminaalin Floridassa sijaitsevaan Canaveralin satamaan. Canaveral Port Authorityn ja Carnivalin rakennushanke maksaa 117 miljoonaa dollaria, josta varustamon osuus on 50 miljoonaa taalaa.
Myös Carnivalin vuonna 2022 valmistuva toinen XL-luokan alus eli m/s Mardi Gras´n sisarlaiva käyttää kotisatamanaan Canaveralia.
Kahden 180 000 tonnin jytkylaivan tarpeiden takia Canaveralin terminaalin kapasiteetti nostetaan 6 500 matkustajaan päivässä. Alueen parkkipaikkoja lisätään 1 800 uudella autopaikalla ja tieyhteyksiä kohennetaan niin, että koko satamahankkeen yhteinen budjetti yltää 150 miljoonaan dollariin. Kyseessä on Canaveral Port Authorityn historian suurin investointihanke, joka valmistuu vuoden 2020 puolivälissä.
Carnival Cruise Line on ollut Canaveralin sataman pitkäaikaisin varustamoasiakas, sillä vuonna 2020 kumppanusten välinen yhteistyö juhlii 30-vuotista taivaltaan.
Sir Richard Branson tykkää Miamista
 
Viime viikolla Sir Richard Bransonin hallitsema Virgin Voyages kertoi uusista terminaalisuunnitelmistaan Port of Miamin kanssa. Terminaalin on suunnitellut paikallinen arkkitehtiyhtiö Arquitectonica ja itse rakennuksen sanotaan muistuttavan pohjapiirustukseltaan palmun eri suuntiin harottavia lehviä.
 
Brittimiljardööri Sir Richardin aina lennokkaiden ideoiden mukaan Miamin yötaivaalle heijastetaan vanhan tv-sarja Batmanin tyyppisesti Virgin Voyagesin logo.
 
Virgin Voyages tilasi syksyllä italialaiselta Fincantierilta jo neljännen jättiluokan risteilyaluksen, joka maksaa noin 700 miljoonaa dollaria. Alukset valmistuvat vuosina 2020-23.
 
Arquitectonican toinen perustaja Bernardo Fort Brescia on kertonut Miami Heraldille, että rakennus tulee muistuttamaan pikemminkin teatterin lavasteita kuin risteilyalusten terminaalia. Liiketalouden tuoreiden oppien mukaan asiakaskokemukset ja elämykset hallitsevat siis satamarakentamisessakin.
 
Jaa artikkeli