Vappupäivänä muistetaan merenkulkijoiden arvokasta työtä yhteiskuntamme hyväksi

Laivat ympäri maailman satamien soittavat 1.5. klo.12. sumutorveaan merkkinä merenkulkijoiden työn arvostuksesta koronakriisin aikana.

Finnwave saapui tänään Vuosaaren satamaan. Kuva Helena Lylyharju.

Suomen tuonnista ja viennistä lähes 90% kulkee meritse, Suomi on tässä suhteessa saari. Kiitos merenkulkijoiden arvokkaan työpanoksen yhteiskuntamme pysyy toimintakelpoisena, myös koronaepidemian aiheuttamissa poikkeusoloissa. Toimivat merikuljetukset takaavat, että kaupoissa riittää ruokaa, apteekeissa lääkkeitä ja teollisuudella on tarvitsemansa raaka-aineet.
”Merenkulkijoiden merillä tekemä työ pitää yhteiskunnan pyörät pyörimässä, vuoden jokaisena päivänä. Koronaviruspandemian aikana tämän tärkeän työn merkitys on korostunut entisestään.” sanoo Tiina Tuurnala, Suomen Varustamot ry:n toimitusjohtaja.
Varustamoiden kansainvälinen kattojärjestö ICS järjestää vappupäivänä 1.5 kampanjan, jossa laivat ympäri maailman soittavat torveaan merkkinä merenkulkijoiden työn arvostuksesta vaikeina aikoina. Globaalissa tempauksessa on mukana laivoja maailman eri satamissa Itämereltä Tyynellemerelle saakka. Torvensoitto on osa kampanjaa, joka kulkee nimellä Heroes At Sea ja sitä voi seurata somessa tunnisteella #HeroesAtSeaShoutout.
Maailman merillä seilaa 1,2 miljoona merenkulkijaa. Heidän työolojensa turvaaminen, mukaan lukien miehistönvaihtojen sujuvuus, on poikkeusolojen aikana ensiarvoisen tärkeää. Suomessa hallitus onkin linjannut suuren osan merialoilla työskentelevistä henkilöistä yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisten alojen henkilöstöön. Laivaliikenteen jatkuvuus on välttämätöntä yhteiskunnan toimivuuden kannalta.
”Vappu on perinteisesti työn juhla ja toivomme että vapputempauksen avulla merenkulkijat saavat ansaitsemaansa kiitosta ja että arvostus merenkulkijoita kohtaan muiden kriittisten alojen työntekijöiden ohella, muistetaan myös poikkeusolojen jälkeenkin.” Tuurnala kiteyttää.

Jaa artikkeli