Viking Line nappasi tuplavoiton Finnish Travel Galassa

Viking Line valittiin sekä Vuoden vastuulliseksi toimijaksi että Vuoden kuljetusyhtiöksi Finnish Travel Galassa. Molemmissa valinnoissa painoivat varustamon pitkäjänteiset investoinnit ympäristöystävälliseen teknologiaan ja matkustuselämystä uudistaviin innovaatioihin.

Viking Glory aloitti liikennöintinsä maaliskuussa Turku–Maarianhamina–Tukholma-reitillä. Kuva: Viking Line

Viking Line valittiin Finnish Travel Galan finaalissa Vuoden kuljetusyhtiöksi ja Vuoden vastuulliseksi toimijaksi. Yleisö ja palkintoraati perusteli valintaa:

”Yhtiö on ottanut aktiivisen ja rohkeasti eteenpäin katsovan roolin matkailumarkkinoilla pandemian jälkimainingeissa. Pitkät perinteet omaava suomalaisvarustamo tarjoaa koko perheelle monipuolisia elämyksiä, joita täydentää ystävällinen palvelu. Viime vuosina yhtiö on tuonut Itämerelle mielenkiintoisia uusia aluksia, joissa alaa ohjataan muun muassa uudella teknologialla ja energiaratkaisulla entistä kestävämpään suuntaan.”

”Ilmastoviisas Viking Glory on elämys kaikille aisteille. Se on lajinsa ympäristöpioneeri maailman tehokkaimmilla ja vähäpäästöisimmillä moottoreilla. Kestävän kehityksen periaatteet näkyvät myös muun muassa uudenlaisessa laiva-designissa, valaistuksessa, tehokkaassa kierrätys- ja hävikintorjunnassa sekä ruokajätteen hyödyntämisessä biokaasutuotannossa. Uuden teknologian myötä laivan aallonmuodostus pienenee, mikä tekee liikenteestä herkälle saaristolle aiempaa suotuisaa. Viking Glory on suomalaista saaristoa ylistävä luomus.”

– Olemme toimineet jo yli 60 vuotta turvallisen ja vastuullisen laivaliikenteen puolesta, ja samalla reseptillä luomme tulevaisuuden matkakokemuksia. Saamamme kaksinkertainen kunnianosoitus merkitsee erityisen paljon näiden poikkeuksellisten, koko matkailualaa erittäin kaltoin kohdelleiden pandemiavuosien jälkeen. Kiitos äänestäjille ja palkintoraadille – ja tietenkin kaikille asiakkaillemme – meidän kaikkien viikinkien puolesta! Viking Linen markkinointijohtaja Ninna Suominen iloitsi.

Itämeren ilmastoviisaimpia aluksia

Viking Linella on kuusi Itämerellä liikennöivää alusta, joilla matkustaa vuosittain yli 6 miljoonaa matkustajaa ja 130 000 rahtiyksikköä. Varustamo on Suomen suurin meriliikenteen työnantaja, ja sillä on matkustajavarustamoista eniten Suomen lipun alla seilaavia laivoja.

Viking Line on investoinut yhteensä 450 miljoonaa euroa kahteen Itämeren ilmastoviisaimpaan laivaan, vuonna 2013 neitsytristeilynsä tehneeseen Viking Graceen ja maaliskuussa liikenteen aloittaneeseen Viking Gloryyn.

– Saaristolaisjuuriemme takia Itämeren suojelulla on meille Viking Linella erityinen merkitys. Vastuullisuustyömme juuret juontavat 1980-luvulle saakka, ja ilmastoviisas Viking Glory on tämän matkan tuorein virstanpylväs. Uuden laivan myötä voimme tarjota asiakkaillamme enemmän käyttämällä vähemmän, varustamon vastuullisuuspäällikkö Dani Lindberg sanoo.

Viking Glory on sisaralustaan Viking Gracea suurempi, mutta kuluttaa noin kymmenen prosenttia vähemmän polttoainetta. Varustamon mukaan se on yksi maailman energiatehokkaimmista aluksista omassa kategoriassaan. Aluksen teknisiä ratkaisuja ovat muun muassa hukkalämmön ja -kylmän kierrätys, maailman tehokkaimmat vähäpäästöiset ja LNG:llä kulkevat moottorit, varaustilanteen mukaan säätyvä ilmastointi ja valaistus, energiatehokas Azipod-ruoripotkurijärjestelmä sekä aallonmuodostusta pienentävä runko.

Matkustajaennätys Turku-Tukholma reitillä

Viking Glory aloitti liikennöintinsä maaliskuussa Turku–Maarianhamina–Tukholma-reitillä. Varustamo kertoo aluksen takoneen matkustajaennätyksiä: lokakuun loppuun mennessä se oli palvellut jo lähes miljoonaa matkustajaa ja houkutellut Itämeren aalloille entistä enemmän esimerkiksi nuoria aikuisia.

– Iloksemme laivamatkailun kysyntä on elpynyt vauhdilla, ja Turku–Maarianhamina–Tukholma-reitillä teimme tänä kesänä kaikkien aikojen matkustajaennätyksen. Glory toi reitille kymmenisen prosenttia lisää matkustajakapasiteettia, ja rahtia alus kuljettaa jopa 60 prosenttia enemmän kuin edeltäjänsä Amorella. Meillä onkin vastuullinen rooli maamme huoltovarmuuden ylläpitämisessä, kulkeehan 90 prosenttia viennistämme ja 70 prosenttia tuonnistamme meritse, Ninna Suominen toteaa.

VA

Jaa artikkeli