Tapahtuma osoittaa selkeästi muutoksen ympäristöystävällisiin polttoaineisiin merenkulussa, jossa aikaisemmin muutoksen mahdollisuutta on epäröity juuri epävarmalla saatavuudella.
– LNG-bunkraus on Helsingin satamassa ollut harvinainen näky, mutta se on nyt kehittymässä rutiiniksi dieselpolttoaineiden korvaajana Itämeren piirissä, sanoo Elenger Finlandin toimitusjohtaja Jarko Alanko.
Merikapteeni Tarvi-Carlos Tuulik, Tallinkin Ship Management yksikön päällikkö, vahvistaa, että kestävä kehitys on päivän tunnussana myös merenkulussa.
– Ja Tallink on yksi kehityksen pioneereista ei pelkästään Itämerellä vaan myös koko Euroopassa, hän toteaa.
– Olemme jo alentaneet hiilijalanjälkeämme niin laivoilla kuin maissakin ja työskentelemme jatkuvasti jalanjäljen edelleen pienentämiseksi, Tuulik lisää.
Tallinkin Megastar bunkrataan kerran viikossa, joka tiistai-ilta Helsingissä. Polttoaine haetaan tankkirekoilla Novatekin uudesta Vysotskin terminaalista, jonka avaamista Elengerin asiantuntijat olivat avustamassa.
Tankkauksen aikana sovelletaan 30 metrin turvavyöhykettä satamassa, millä alueella kukaan ei saa liikua bunkrauksen aikana. Talviolosuhteissa testatut pikaliittimet ja sähköverkon katkaisu varmistavat nopean, noin tunnin kestävän, ja turvallisen bunkrauksen. Megastar on tähän mennessä tankattu yli 1600 kertaa Tallinnan satamassa.
Eesti Gaasin toimittama LNG hankitaan Venäjältä, Suomesta ja Liettuasta. Viime vuonna yhtiö toimitti 16.000 tonnia LNG.tä eri lähteistä. Yhtiö on hankkinut omia tankkirekkoja jakelua varten. Eesti Gas on tilannut myös oman bunkkeritankkerin, jota Damen rakentaa parhaillaan telakallaan Kiinassa. Alus valmistuu ensi vuonna ja lisää bunkrausmahdollisuuksia erityisesti Suomenlahdella.
teksti: Mikko Niini