HaminaKotka satamalle 2017 on ollut kasvun ja kehityksen aikaa

HaminaKotkan sataman kautta kulki tammi-lokakuussa 2017 noin 12,0 miljoonaa tonnia tavaraa. Liikenne on kasvanut 9,7 prosenttia vuoden 2016 vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Hienoa tulosta vauhdittavat muun muassa syyskuussa käynnistyneet Wasco Coatings Finland Oy:n betonipinnoitettujen putkien kul- jetukset Mussalosta. Viennissä lisääntyivät kuivabulk, sahatavara ja kappaletavara. Tuonnissa kasvua syntyi eniten kuivabulk- ja kappaletavarakuljetuksissa. Suomen ja Venäjän välinen transitoliikenne harppasi merkittävästi ylöspäin lannoite- ja kappaletavarakuljetusten lisääntyessä. Myös konttiliikenteen hyvä kehitys on jatkunut.

− Vuosi on ollut kaikilla eri liikenteen osa-alueilla ilahduttavan positiivinen. Jopa autokuljetukset Venäjälle ovat hiljaisten vuosien jälkeen kääntyneet kasvuun. Tahti näyttää loppuvuotta kohti mentäessä vain kiihtyvän. Uskon, että rikomme 14 miljoonan tonnin rajan vielä tämän vuoden puolella, arvioi toimitusjohtaja Kimmo Naski HaminaKotkan satamasta.

HaminaKotkan sataman kautta kulki tammi-lokakuussa 2017 noin 12,0 miljoonaa tonnia tavaraa. Liikenne on kasvanut 9,7 prosenttia vuoden 2016 vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Hienoa tulosta vauhdittavat muun muassa syyskuussa käynnistyneet Wasco Coatings Finland Oy:n betonipinnoitettujen putkien kuljetukset Mussalosta. Viennissä lisääntyivät kuivabulk, sahatavara ja kappaletavara. Tuonnissa kasvua syntyi eniten kuivabulk- ja kappaletavarakuljetuksissa. Suomen ja Venäjän välinen transitoliikenne harppasi merkittävästi ylöspäin lannoite- ja kappaletavarakuljetusten lisääntyessä. Myös konttiliikenteen hyvä kehitys on jatkunut.

− Vuosi on ollut kaikilla eri liikenteen osa-alueilla ilahduttavan positiivinen. Jopa autokuljetukset Venäjälle ovat hiljaisten vuosien jälkeen kääntyneet kasvuun. Tahti näyttää loppuvuotta kohti mentäessä vain kiihtyvän. Uskon, että rikomme 14 miljoonan tonnin rajan vielä tämän vuoden puolella, arvioi toimitusjohtaja Kimmo Naski HaminaKotkan satamasta.

Kaikki kuljetusmuodot edelleen tärkeitä

Vahva vire on koskenut lähes kaikkia kuljetusmuotoja. Rautatieliikenteen kasvu on ollut 15 prosenttia viime vuoteen verrattuna, mikä nostaa entisestään raidekapasiteetin tarvetta. Satamaan oli saapunut elokuun loppuun mennessä 18 000 junavaunua enemmän vuotta aiempaan verrattuna. Ajoneuvoille sataman puomi aukesi 73 000 kertaa useammin kuin vuonna 2016. Laivojen määrä laski hieman, mutta aluskoot sen sijaan kasvoivat.

− Kuluva vuosi on ollut satamassa voimakasta kasvun, rakentamisen ja kehityksen aikaa. Isot kansainväliset projektit kuten Kazakstanin öljyntuotantokenttien jättimodulikuljetukset ja Nord Stream 2 -hankkeen logistiikka ovat olleet satamalle todella merkittäviä. Liikenteiden kasvun lisäksi tämän mittaluokan hank- keet ovat ainutlaatuisia luottamuksenosoituksia työllemme ja osaamisellemme, Naski jatkaa.

Isot globaalit projektit ovat lisäksi nostaneet HaminaKotkan tunnettuutta maailmalla ja lisänneet sen positiivista mainetta kansainvälisessä bisneksessä.

− On hienoa, että yksi maailman suurimmista öljynporausyhtiöistä, Tengizchevroil valitsi HaminaKotkan monien muiden isojen satamien joukosta tällä hetkellä maailman suurimpaan projektiinsa. Olemme mukana myös yhdessä tällä hetkellä maailman pisimmässä kaasuputkihankkeessa. Asiakkailtamme saatu palaute on vahvistanut uskoa ja luottamusta siihen, että olemme keskittyneet HaminaKotkan satamassa oikeisiin asioihin toimintoja ja infrastruktuuria kehittäessämme. Näistä lähtökohdista on hyvä jatkaa kohden ensi vuotta, Naski lopettaa.

Lähde: haminakotka.com (pdf)

 

Jaa artikkeli