HaminaKotkan satama saa tukea 11,1 miljoonaa euroa. Eastern Baltic Hub -hankkeessa kehitetään sataman yhteyksiä osana Skandinavian ja Välimeren välistä liikennekäytävää. Gasum Oy saa 2,9 miljoonaa euroa vaihtoehtoisten polttoaineiden jakeluinfrastruktuurin rakentamiseen. Nordic LNG/CNG -hankkeessa laajennetaan nesteytetyn ja paineistetun maakaasun jakeluasemaverkkoa Suomessa.
Tukea myönnetään kahdelle kansainväliselle yhteistyöhankkeelle, jossa on suomalainen osapuoli. TWIN-PORT 3 -hankkeessa kehitetään Helsingin ja Tallinnan välistä laivaliikennettä ja satamatoimintaa. Rahoitusta myönnetään 21,4 miljoonaa euroa, josta suomalaisten hakijoiden osuus on 15,8 miljoonaa euroa. EU investoi myös ilmailualan toimijoiden tietoverkkojen turvallisuuden kehittämiseen 232,2 miljoonaa euroa. Tästä Suomessa tukea myönnetään 90 000 euroa ANS Finland Oy:lle eurooppalaisen lennonvarmistusjärjestelmän kehittämiseen.
Euroopan komissio ehdotti 695,1 miljoonan euron investointia 49 avainhankkeeseen kestävän ja innovatiivisen liikenneinfrastruktuurin kehittämiseksi kaikissa liikennemuodoissa. Valitut hankkeet mahdollistavat muun muassa vaihtoehtoisten polttoaineiden ja sähköautojen käytön, nykyaikaistavat Euroopan ilmaliikenteen hallintaa ja kehittävät vesiliikennettä ja rautatieliikennettä. Verkkojen Eurooppa -ohjelman komitea hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti 27.9.2018.