Helsingin matkustajaliikenne tavoitti viime vuoden tason

Lähimatkustuksen suosio näkyy Helsingin Sataman matkustajamäärissä, jotka ovat piristyneet edellisen vuoden tasolle. Ensimmäisen vuosipuoliskon aikana kuljetetun rahdin määrä ei yllä edellisen vuoden tasolle.

Vuosaaren satama. Kuva: Port of Helsinki.

Helsingin sataman tammi-kesäkuun kokonaismatkustajamäärä oli 5,5 miljoonaa, mikä oli edellisen vuoden tasolla.

Säännöllisen linjaliikenteen aluksilla kulki matkustajia yhteensä 5,3 miljoonaa (-0,9 %). Tallinnan-liikenne laski 1,5 % edellisestä vuodesta ja Tukholman-liikenne vastaavasti kasvoi hieman, 0,2 %. Myös lokakuulle kestävä kansainvälisen risteilijäliikenteen kausi on alkanut positiivisesti ja kesäkuun loppuun mennessä matkustajamäärä on kasvanut 13 % edellisestä kaudesta.

Bulk-tavaraliikenne väheni

Tammi–kesäkuussa Helsingin Sataman kautta kuljetettiin tavaraa yhteensä 7,1 miljoonaa tonnia (-6,1 %). Yksiköidyn tavaraliikenteen* määrä oli 5,9 miljoonaa tonnia (-2,5 %), tuontia oli 2,7 miljoonaa tonnia (-1,7 %) ja vientiä 3,2 miljoonaa tonnia (-3,2 %).

Helsingin Sataman kautta tuodaan irtolastina kivihiiltä Helen Oy:n tarpeisiin. Sen väheneminen näkyi selkeästi myös kokonaistavaramäärän laskussa.

Kontteja liikkui 267 000 **TEUta, mikä oli 2,0 % enemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana.
Rekkoja, kuorma-autoja ja perävaunuja kulki tammi-kesäkuussa Helsingin sataman kautta 3,8 miljoonaa kappaletta (-3,6 %).

* Yksiköity tavaraliikenne = merikontit, rekat, perävaunut
**TEU (twenty-foot equivalent units) = 20 jalan merikontti

Lähde: Helsingin Sataman liikennetilasto tammi-kesäkuu 2019

Tutustu tarkemmin: Helsingin Sataman liikennetilasto tammi-kesäkuu 2019

Jaa artikkeli