KUTISTUNUT ULKOMAANKAUPPA VEI RAUMAN SATAMAN ALKUVUODEN MIINUKSELLE

Rauman satamassa uskotaan kuitenkin vahvasti tulevaisuuteen, sillä nyt käynnissä olevat noin 65 miljoonan euron väylä- ja konttisatamainvestoinnit valmistuvat loppuvuonna 2017. Syvennetty 12 metrin väylä ja uudistettu 0,5 miljoonan konttiyksikön (TEU) konttiterminaali parantavat Rauman kilpailuasemaa oleellisesti.

Kutistunut ulkomaankauppa vei Rauman sataman alkuvuoden miinukselle – sahatavara, metallit ja sellu kuitenkin mukavassa kasvussa

”Liikenne oli alkuvuonna varsin hiljaista, mutta loppukevään kuukaudet olivat jo lähellä normaalitasoa”, toteaa Rauman Satama Oy:n toimitusjohtaja Hannu Asumalahti. ”Vuoden kokonaisliikenne todennäköisesti jää edellisvuotta pienemmäksi, mutta keväällä piristynyt konttiliikenne yltänee viime vuoden tasolle. Arvioimme tällä hetkellä, että vuoden 2016 satamaliikenteen kokonaisliikennemäärä on viisi ja puoli miljoonaa tonnia ja konttiliikenne noin 270 000 konttiyksikköä. Alkuvuonna erityisesti paperin vientimäärä ja raakapuun tuonti ovat selvästi laskeneet, sen sijaan sellun, nesteiden ja sahatavaran vienti on kasvanut”.

Rauman sataman kokonaisliikenne oli vuoden 2016 kesäkuun loppuun mennessä yhteensä 2,75 milj. tonnia, jossa on laskua edelliseen vuoteen verrattuna 7,4 prosenttia. Alkuvuonna 2016 kuljetettiin Rauman kautta noin 136 000 konttiyksikköä (TEU), mikä merkitsee 3,8 prosentin vähennystä edelliseen vuoteen verrattuna. Laivakäyntejä oli 558 kappaletta, joka oli 8 vähemmän kuin alkuvuonna 2015.

Satamaliikenteestä vientiä oli 1,91 milj. tonnia (-5,7 %), tuontia 0,82 milj. tonnia (-10,0 %) ja kotimaan liikennettä ainoastaan 0,02 milj. tonnia.

Jaa artikkeli