Oulussa satamaoperoinnista ja laivanselvityksestä vastaa Herman Andersson Oy. Yhtiön pitkäaikainen toimitusjohtaja Jari Rantamaula jää eläkkeelle elokuussa ja hänen tilalleen on valittu Reeta Vuononvirta.
Yrityksen suurin asiakas on Stora Enso, jonka tehtaan tuotantosuunnan muutoksen hienopaperista kartonkiin ennustetaan tuova Oulun satamaan lisää liikennettä. Sataman volyymi laski viime vuosina väliaikaisesti, mutta nyt käynnissä olevan muutoksen odotetaan kasvattavan kuljetusmääriä.
Herman Anderssonin uusi vetäjä Reeta Vuononvirta on työskennellyt pitkään Stora Enson palveluksessa, joten hän tuntee suurimman asiakkaan hyvin.
Yhtiön asiakaspalvelutiimin vetäjä on Marja Ailinpieti, ja tiimissä on yhdeksän henkilöä, joista neljä tekee laivanselvityksiä. Henkilöstöä on kokonaisuudessaan 90 henkilöä.
Herman Anderssonin laivanselvittäjät odottavat kovasti nykyisen Portnetin korvaavan uuden alusilmoitusjärjestelmän eli Nemon käyttöönottoa. Sen tavoitteena on yhdenmukaistaa toimintatapoja eri puolilla maata.

Oulun sataman toimitusjohtaja Marko Mykkäsellä on suuria suunnitelmia. Oulu on yleissatama, joka laajenee edelleen merelle päin. Satamaan toivotaan myös vaihtoehtoisten polttoaineiden tuotantoa. Satamakäyntejä on vuosittain 550-620 kappaletta.
– Meillä mennään positiiviseen suuntaan. Volyymi on kasvanut viime vuoteen verrattuna kymmenen prosenttia, toteaa Mykkänen iloisena.
Viime vuonna tapahtunut Oulun sataman nouseminen EU:n TEN-T ydinverkolle lisää myös mahdollisuuksia saada EU-investointitukia eri hankkeisiin.

Stora Enson ohella Junnikkalan saha on Oulun sataman yksi pääasiakkaista. Sahatavaraa näkyykin satamassa runsaasti ja sen myötä uudeksi satamaoperoinnin palveluntarjoajaksi on tullut M.Rauanheimo.
Perämerellä toimintaansa on laajentanut myös Suomen Laivameklarit ry:n uusin jäsen Wallenius Sol, jolla on toimisto Oulun satamassa.
Herman Andersson Oy on Suomen Laivameklarit ry:n perustajajäsen yli sadan vuoden takaa.
Teksti ja kuvat: Sari Turkkila, toiminnanjohtaja, Suomen Laivameklarit ry