Suomessa rakennettiin viime vuonna ennätysmäärä tuulivoimaloita ja tuulivoiman tuotanto kasvoi peräti 41 prosenttia. Suurin osa nykyisistä lähes 1400 tuulivoimalasta on maalla, mutta merkittävimmät tulevista hankkeista koskevat merituulivoimaloita. Ensimmäinen avomerialueen merituulivoimapuisto rakennetaan Korsnäsin kunnan edustalle.
Huhtikuussa 2022 julkaistun selvityksen* mukaan parhaiten tuulivoiman tuotantoon sopivia alueita löytyy Merenkurkun eteläpuolelta sekä Selkämeren keski- ja eteläosista. Näillä alueilla, käytännössä Pohjanmaalla, sijaitsee jo nyt suurin maatuulivoimaloiden keskittymä, noin 37 % Suomen kaikista tuulivoimaloista.
Pohjanmaalla sijaitsee ainakin viisi satamaa, joilla voisi sijaintinsa puolesta olla merkittävä rooli merituulivoiman rakentamisen logistiikassa: Pietarsaaren satama, Kanäsin satama Uudessakaarlepyyssä, Vaasan satama, Kaskisten satama ja Karhusaaren satama Kristiinankaupungissa.
Merituulivoimapuistot ovat logistiikaltaan massiivisia rakennushankkeita, jotka vaativat paljon kohdealueen infrastruktuurilta, erityisesti satamilta.
– Mikään satama ei tällä hetkellä yksinään pysty käsittelemään näitä isoja hankkeita, Kaskisten sataman toimitusjohtaja Patrik Hellman toteaa tiedotteessa.
– Siksi tutkimme muiden Pohjanmaan satamien kanssa yhteistyömahdollisuuksia ja strategisia vaihtoehtoja palvellaksemme asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla tulevaisuudessa.
”Merituulivoima ja satamat Pohjanmaalla” -hanke käyntiin
Pohjanmaan liitto on yhdessä alueen satamien kanssa käynnistänyt ”Merituulivoima ja satamat Pohjanmaalla” -hankkeen, jonka tarkoituksena on selvittää, miten alueen satamat yhteistyössä Ruotsin itärannikon satamien kanssa pystyvät parhaiten vastaamaan merituulivoiman rakentajien ja energiayhtiöiden kysyntään. Hankkeen pohjalta laaditaan Pohjanmaan alueen satamien yhteinen strategia merituulivoiman rakentamisen edistämiseksi. Hankkeen toteuttajaksi on tänään valittu Ramboll.
Kolmiosaisessa hankkeessa kartoitetaan ensin satamien tilannekuvaa ja vertaillaan niitä muihin Pohjanlahden ja Itämeren satamiin, merituulivoiman arvoketju ja toteuttamisen tarpeet huomioon ottaen.
Toisessa vaiheessa selvitetään satamien ominaisuuksien perusteella yhteistyötä ja työnjakoa. Räätälöityjä rooleja voi löytyä tuulivoiman kehittämisen, rakentamisen, operoinnin ja huollon sekä käytöstä poiston vaiheissa.
Selvityshankkeen kolmannessa osassa tutkitaan merituulivoiman tuomat kehittämismahdollisuudet satamille ja selvitetään vihreille investoinneille, esimerkiksi vetytaloudelle tai e-polttoaineille, soveltuvia teollisuusalueita. Pohjanmaalla – Kristiinankaupungin Kaskisten ja Vaasan alueella sekä pohjoisempana Raahessa – on käynnissä useita miljardiluokan hankkeita, jotka tarvitsevat vihreää energiaa.
Keskeinen rooli sekä tämän mittaluokan energiarakentamisessa että teollisuuden investoinneissa on maainfrastruktuurin kyvyssä vastata niiden asettamiin vaatimuksiin. Kunnostussuunnitelmat on jo kirjattu hallitusohjelmaan ja selvitys tarjoaakin tärkeää tietoa päätöksenteon tueksi.
– Uusiutuva energiatuotanto Pohjanmaalla mahdollistaa lisäinvestointeja, päästötöntä uusteollistumista, ja ennen kaikkea kasvua rannikollamme ilmaston ehdoilla, maakuntajohtaja Mats Brandt Pohjanmaan liitosta sanoo.
– Investoimalla satamiimme ja strategiseen yhteistyöhön voimme varmistaa, että tulevista suurinvestoinneista jää jälkeä alueen jalostusarvoon ja työllisyyteen.
– Investointisuunnitelmia ja -päätöksiä tehdään vasta, kun tiedämme, mikä on strategiaselvityksen tulos, Patrik Hellman tarkentaa.
– Pitää muistaa, että Kaskisissa on myös suunnitteilla Euroopan suurin kartonkitehdashanke, jonka tarpeet tällä hetkellä tulevat ensin. Satamaa ei kuitenkaan kehitetä pelkästään yhtä toimintaa varten. Sataman kehittäminen on kokonaisuus, joka aina huomioi mahdolliset tulevaisuuden skenaariot.
Vaula Aunola