Tavara- ja alusliikenne jatkoi kasvuaan. Raahen sataman kokonaistavaraliikenne vuonna 2015 oli yhteensä 5,57 miljoonaa tonnia. Kasvua edelliseen vuoteen verrattuna oli n. 3 % eli n. 140 000 tonnia.
Tavaraliikenteessä tuonti oli yhteensä 4,69 miljoonaa ja vienti yhteensä 0,88 miljoonaa tonnia. Sahatavaraliikenne oli yhteensä lähes 82.200 m3, tämä oli 10 % pienempi kuin v. 2014.
Raahen sataman kautta kuljetettiin 22 tuulivoimalan osat.
Satamassa kävi 595 laivaa (2014 kävi 609). Vähennys alusmäärässä johtuu mm. v. 2010 valmistunutta syväsatamaa hyödyntävistä suuremmista laivoista, jotka voivat tuoda kerralla suurempia lasteja. Raahe on tavaraliikenteeltään Perämeren toiseksi suurin satama.
Sataman kehittäminen jatkuu
Raahe on hyvää vauhtia kasvamassa Perämeren projektikuljetuksien HUB-satamaksi. Tämän mahdollistavat laajat varastokentät, joita rakennettiin entisten lisäksi n. 4,5 ha. Tämän lisäksi olemassa olevia asfalttikenttiä kunnostettiin 2,5 ha.
Raahen satama tarjoaa merikuljetuksia hyödyntävälle teollisuudelle sekä vienti- ja tuontiyrityksille logistisen sijaintinsa, tonttitarjonnan sekä palveluidensa ansiosta hyvän toimintaympäristön mm. Fennovoiman ydinvoimalahankeen kuljetuksiin.
Raahen Satama Oy on avaamassa satamayhteistyötä niin kansallisella kuin kansainväliselläkin foorumilla.