Satamahulinat 9.7.2015 Jätkäsaaressa Helsingissä

Helsingin ja Tallinnan välinen säännöllinen laivaliikenne täyttää 50 vuotta. Heinäkuun alussa. 7.7. tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä kun MS Vanemuine lähti Tallinnasta Helsinkiin ja 9.7. MS Wellamo lähti Helsingistä Tallinnaan. Juhlintaa on molemmissa satamissa lähtöpäivän mukaan.

Helsingin yleisötapahtuma järjestetään Jätkäsaaressa 9.7. hiekkakentällä osoitteessa Länsisatamankatu 18. klo 15 – 20. Luvassa on koko perheen iloinen ulkoilmatapahtuma. Musiikkia ja ohjelmaa on lapsille ja aikuisille, virolaista street foodia usean ruokarekan voimin, ja pienpanimoita lahden molemmilta puolin esittelemässä antimiaan.

Keskustelua herättävän aluksi korkean tason julkiset pikatreffit, joissa otetaan kantaa mahdollisesti puolesta ja vastaan Helsingin ja Tallinnan liikenteen asioista, kaupunkien yhteistyöstä, sataman ja asukkaiden välillä. Osanottajina ovat Helsingin Satama Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Mäki ja aktiivijätkäsaarelainen Petteri Haveri, Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty, ja Tallinnan apulaiskaupunginjohtaja Eha Võrk, sekä Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki ja kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Osmo Soininvaaran varamies Mikko Särelä. Treffit juontaa Janne Kataja.

Tapahtuman alkaa taidehuutokaupalla, jonka meklarina toimii kansanedustaja Krista Kiuru.

Illan musiikkiannista vastaavat virolainen Daniel Levi ja Anssi Kela. Perheen pienimpiä alueella ovat viihdyttämässä Viking Linen Ville Viikinki jaCircus Helsingin huikea Sirkuslaiva -show. Tallink Siljan kojulta ensimmäiset 500 herkkusuuta saavat jäätelöt! Naurua ei tapahtumasta puutu, kun lavalle nousee Roope Salmisen johdolla Suomen suosituin improvisointiryhmä Kolina!

Helsingin Satama Oy tarjoaa tämän viihdyttävän iltapäivän lähinaapureilleen, kaupunkilaisille ja Helsingissä vieraileville historiaa sekä kaupunkien ja satamien hyvää yhteistyötä kohottaen.

Tallinna ja Helsinki muodostavat nykyisin yhteisen elinkeinoalueen yrityksille ja työssäkäynnille – kaksoiskaupungin. Sen taloudellinen merkitys kasvaa molemmin puolin Suomenlahtea. Työmatkaliikenteen lisäksi myös alueen matkailullinen vetovoima kasvattaa suosiotaan. Helsingin ja Tallinnan välillä tehdään kahdeksan miljoonaa yhdensuuntaista matkaa vuodessa.

Facebook: Satamahulinat 9.7.2015

Ohjelma:

15.00 Tervetuloa, Helsingin Satamat Oy:n tj Kimmo Mäki

15.05–15.20 Taidehuutokauppa, meklarina kansanedustaja Krista Kiuru

15.30–16.20 Julkiset pikatreffit, juontajana Janne Kataja

16.30–17.05 Improteatteri Kolina & Roope Salminen

17.10–17.50 Lastenhulinat, Circus Helsinki

17.45–18.00 Ravintolatärpit Tallinnasta

18.00–19.00 Daniel Levi

19.00–20.00 Anssi Kela

Jaa artikkeli