Satamien konttipunnitukset ovat lisänneet turvallisuutta aluksilla

Trafi on tehnyt tutkimuksen viime kesänä voimaan tulleen konttipunnitusmääräyksen vaikutuksista kuljetusketjuissa. Konttien punnituksesta on voitu osoittaa olevan merkittäviä hyötyjä mm. alusturvallisuudelle. Haittapuolena esiin nousi kustannusten kasvu.

Trafi on tehnyt tutkimuksen viime kesänä voimaan tulleen konttipunnitusmääräyksen vaikutuksista kuljetusketjuissa. Konttien punnituksesta on voitu osoittaa olevan merkittäviä hyötyjä mm. alusturvallisuudelle. Haittapuolena esiin nousi kustannusten kasvu.

Konttipunnitusten vaikuttavuustutkimuksen tarkoituksena oli arvioida, miten 1. heinäkuuta 2016 voimaantulleen konttipunnituksia koskevan SOLAS VGM -määräyksen soveltaminen on onnistunut ja minkälaisia vaikutuksia määräyksellä on ollut koko kuljetusketjussa.

Määräyksen antamisen taustalla olivat lukuisat onnettomuudet, jotka johtuivat siitä, että virheellisten tietojen takia yli- tai alipainoisia kontteja oli lastattu aluksiin. Määräyksen avulla pyritään varmistamaan, että aluksen lastauksen suunnittelussa käytetään todellisia massatietoja ja tätä kautta pyritään ennaltaehkäisemään mahdollisista yli- tai alipainoisista konteista aiheutuvia onnettomuuksia ja vahinkoja.

”Määräys näyttää toimineen toivotulla tavalla eikä satamissa ole nähty ennakkoon pelättyä konttikaaosta. Sen sijaan konttien kuljetukset näyttävät sujuneen vähintäänkin kohtuullisesti”, sanoo erityisasiantuntija Jouni Lappalainen Trafista.

Alusturvallisuus parani, kuten myös konttien käsittelyn turvallisuus

Tutkimuksessa löydetyistä hyödyistä merkittävin oli alusturvallisuuden paraneminen. Muita hyötyjä olivat konttien käsittelyn turvallisuuden paraneminen satamissa ja maakuljetuksissa, alusten lastauksen parempi tehokkuus ja hyötysuhde, lastaussuunnittelun helpottuminen ja tehokkuuden paraneminen muualla kuljetusketjussa.

”Tutkimuksessa löydetyt hyödyt näyttäisivät olevan pysyviä ja pitkällä tähtäimellä näistä tulee olemaan hyötyä koko kuljetusketjulle”, toteaa Lappalainen.

Kustannukset ja kuljetusten viivästykset mietityttävät

Haittapuolena tutkimuksessa nostettiin esiin se, että määräyksen toimeenpano aiheutti investointeja mm. punnituskalustoon, tietojärjestelmiin ja tietoliikenteeseen. Lisäksi kustannuksia on tullut VGM-punnitusten palvelumaksuista sekä lisääntyneestä työn määrästä. Määräyksen vuoksi useille vastaajista on sattunut myös viivästyksiä konttien kuljetuksissa ja konttien kuljetus on ruuhkautunut joko satamassa tai tehtaalla konttien lähtöpaikassa. Viivästyksiä olivat aiheuttaneet myös tiedonkulun ongelmat.

Konkreettisia kehitysehdotuksia punnitusten nopeuttamisesta ohjeistuksen kehittämiseen

Kyselytutkimuksessa tuotiin esille konkreettisia kehitys- ja parannusehdotuksia. Tällaisia olivat mm. satamassa tehtävien punnitusten nopeuttaminen ja closing-aikojen lyhentäminen, konttien taarapainojen korjaaminen, toleranssien mahdollistaminen ja yksiselitteinen ohjeistus sekä tehokkaammat valvontatoimet ja selkeät sanktiot.

”Olemme tyytyväisiä, että tutkimuksessa nousi esiin näin runsaasti kehitysehdotuksia. Näiden toteuttamisessa olennaista on hyvä yhteistyö kuljetusketjun toimijoiden ja viranomaisten kesken”, sanoo Lappalainen.

Jaa artikkeli